Uusimmat

Käyttömukavuus

04.06.2019 20:00 Osku Kannisto

Käyttömukavuus

Creative Sound BlasterX H6 -kuulokkeiden ergonomia on vakuuttava. Säätövara on erinomainen. Pään päälle asettuvan sangan pituussäätö on todella laaja. Sen pituus riittää isoon päähän ongelmitta. Toisaalta miniasetuksessa kuulokkeet pysyvät alakoululaisenkin korvilla. Ainut pieni miinus on säädön löysyys. Eli huolimattomasti päästä pois ottaessa säätö saattaa loksahtaa kohdaltaan.

Kuulokkeet on vuorattu tekokuidulla ja memoryfoamia muistuttavalla pehmusteella. Korvien ympärille asettuessaan kuulokkeet tuntuvat varsin mukaville – ja enemmän viihde- kuin ulkoilukäyttöön suunnitelluilta. Ote ei ole kireä vaan pään sivuille kohdistuva voima on varsin maltillinen. Tämän ansiosta kuulokkeet eivät paina päätä pitkässäkään pelisessiossa. Nopeasti päätä heilutellessa kuulokkeet heiluvat korvilla selkeästi.

Korvan ympärille asettuvat pehmusteet muotoutuvat pään ympärille mainiosti jättämättä ääntä vuotavia rakoja. Kuulokkeet blokkaavat passiivisesti ulkoisia ääniä, kuten vaikka PS4:n hurinan, kohtuullisesti. Tiukkoihin, suljettuihin tai vastamelukuulokkeisiin verratessa ulkoiset äänet kuitenkin tunkeutuvat korviin huomattavasti voimakkaammin varsinkin bassotaajuuksien osalta.

Pehmusteiden materiaali ei suoranaisesti hivele ihoa, kuten keinonahkaisen pinnat parhaassa tapauksessa voivat tehdä. Kuulokkeet tuntuvat karkeapintaisille, mikä hämää hieman alussa ja vaatii totuttelua. Ratkaisun hyvät puolet kuitenkin selkiytyvät nopeasti. Kuulokkeet pysyvät erinomaisesti paikoillaan, eikä hikoilu tee niistä liukkaita tai muuten epämukavan nihkeitä.

Pitkät pelirupeamat sujuvat Creative Sound BlasterX H6 -kuulokkeilla mallikelpoisesti. Korvien lämpötila ei pääse nousemaan epämiellyttäväksi tuntienkaan pelaamisen aikana. Kuulokkeet eivät rasita mitään tiettyjä kohtia päässä, vaan istuvat miellyttävästi ja luotettavasti paikoillaan. Tällaista kokemusta on harvoin tullut vastaan ja sitä osaa arvostaa!

Mikrofoni on irrotettavaa mallia, eli kuulokkeita voi halutessaan käyttää pelkkään kuunteluun. Mikrofonin säätö suun eteen kohdalleen on helppoa. Joka puolelta kääntyvä säätövarsi on hieman löysä, joten mikrofoni liikkuu paikaltaan pienestäkin kosketuksesta. Mikrofonin saa käännettyä myös täysin pois kasvojen edestä esimerkiksi pelin lomassa suoritettavan tankkauksen ajaksi.

Säätönäppäimet on sijoitettu vasempaan kuulokkeeseen. Täytyy kuitenkin heti huomauttaa, että näppäimistä on hyötyä vain USB-liitäntää käyttäessä, kun kuulokkeet saavat virtaa. Edes äänenvoimakkuuden säädin ei toimi kuulokeliitäntää käyttäessä.

Pikanäppäimillä voi äänenvoimakkuuden ohella mykistää mikrofonin, valita valmiin taajuuskorjaimen sekä hallita ulkopuolisten äänten pääsyä kuulokkeisiin.

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Käyttömukavuus
  3. Äänenlaatu
  4. Viihdekäyttö
  5. Yhteenveto

Muropaketin uusimmat