Uusimmat

Käyttökokemukset

14.11.2018 19:00 Antti Voutilainen

Käyttökokemukset

Päällisin puolin Logitech G Pro Wireless -hiiren muotoilu on varsin hillitty, kun sitä vertaa esimerksiksi Logitech G903-pelihiireen, jossa on reilusti teräviä kulmia ja vauhtiraitoja. Muotoilua voisikin sanoa linjakkaaksi. Mitään häiritseviä ulokkeita ei ole.

Hiiren led-valaistus on myös erittäin hillittyä sorttia. Valaistus löytyy hiiren selkäpuolella olevasta G-logosta sekä DPI-tarkkuudesta ilmoittavista pienistä pisteistä. Valaistuksen painoarvo ei ole kovinkaan suuri, sillä käytössä valot jäävät kämmenen alle.

Kylkinäppäimien sijoittelu on myös onnistunutta. Kumpikin näppäin asettuu peukalon alle siinä määrin ihanteellisesti, ettei kylkinäppäinten painaminen häiritse esimerkiksi päänäppäinten käyttöä samanaikaisesti. Mukana toimitettavat kätisyyden määrittämiseen tarkoitetut vaihtonäppäimet ovat mukava lisä niille, joiden hiiriotteessa ”väärän” kyljen näppäimiä saattaa vahingossa painaa. Kylkinäppäimet ovat koholla kuitenkin niin vähän, ettei testijakson aikana esiintynyt yhtään virhepainallusta.

 

Logitech G Pro Wireless -hiiren päältä löytyvän rullan toiminta oli moitteetonta koko testijakson ajan. Rulla antaa vierityksessä selvän tuntopalautteen. Rullan pyöritys on myös miltei äänetöntä, joten palaute välittyy ainoastaan tuntopalautteena.

Päänäppäinten tuntuma jatkaa samalla linjalla hiiren hyvän käyttötuntuman kanssa. Klikkauksesta lähtevä ääni on voimakas, muttei kuitenkaan häiritsevä.

Kokonaisuutena hiiren muotoilu on erittäin onnistunutta. Virhepainalluksia ei testijakson aikana esiintynyt, ja toiminta oli kaikin puolin moitteetonta.

Pieneksi puutteeksi voinee sentään laskea sen, ettei hiirestä löydy ylimääräistä näppäintä esimerkiksi sensorin herkkyyden vaihtamiseen. Herkkyyden säädön määrittäminen kylkinäppäimiin tai rullaan ei tunnu luontevalta, sillä varsinkin pelikäytössä kyseisille näppäimille löytyy muutakin käyttöä.

Hiiren toiminnassa ei myöskään esiintynyt mitään häiriöitä tai muita käyttökokemukseen heijastuneita ongelmia. Tiedonsiirrossa hiiren ja vastaanottimen välillä ei esiintynyt ongelmia.

Akkukesto herätti ennakkoon mielenkiintoa. Valmistajan lupaamat tuntimäärät tuntuivat varsin korkealentoisilta. Kova lupaus akkukestosta ja hiiren poikkeuksellisen pienestä painosta vaikuttivat miltei mahdottomalta yhtälöltä. Totuus oli tarua ihmeellisempää, sillä hiiren akkukesto oli suorastaan erinomainen.

Reilun kuukauden testijakson aikana hiirtä tarvitsi ladata vain kaksi kertaa. RGB-led-valaistuksen kanssa akku riitti 12 päiväksi. Ilman valaistusta akkukesto oli 23 päivää. Aktiivista käyttöä ensimmäisellä latauksella oli vähintään 40 tuntia.

Ilman valaistusta käyttötunnit ylittivät todennäköisesti valmistajan lupaaman 60 tuntia. Akkua kulutettiin normaalissa työpöytäkäytössä, mutta myös runsaasti pelaten, välillä useamman tunnin pelisessioita.

Kiitoksen ansaitsee myös hiiren salamannopea herääminen valmiustilasta. Hiiri herää täyteen toimintavalmiuteen pienestäkin liikkeestä.

Logitech Gaming Software -ohjelma muistuttaa alhaisesta akkutasosta 30 prosentin kohdalla. Ohjelma huomauttaa akusta muun muassa tietokoneen käynnistäessä. Ohjelma ei siis tuputtamalla tuputa huomautustaan. Lataustason laskiessa alle 10 prosenttiin hiiren selkäpuolella olevat pienet led-valot alkavat palamaan punaisena muistuttaakseen alhaisesta akkutasosta.

Latauksessa ollessaan hiirtä voi käyttää normaalisti langallisena versiona. Käyttömukavuus ei heikentynyt hiiren ollessa latauksessa. Liikuteltavuus oli hyvä ja akku latautuu täyteen noin puolentoista tunnin latauksella. Mikäli akkukesto tuntuu riittämättömältä, sitä saa vielä lisää tinkimällä hiiren päivitysnopeudesta. Tiputtamalla päivitysnopeuden 1000 hertsistä 125 hertsiin, akkukesto miltei tuplaantuu. Tämä siis on suotavaa silloin, jos akkukesto pitää ehdottomasti maksimoida.

Pelikäyttöä ajatellen päivitysnopeudesta ei kuitenkaan ole varaa tinkiä, sillä viiveen kasvaminen heijastuu pahimmillaan menestykseen. Päivitysnopeudesta voi hyvin mielin tinkiä esimerkiksi pelatessa hidastempoista strategiapeliä.

Tarvetta päivitysnopeudesta tinkimiselle ei suoranaisesti ole, koska korkeimmallakin päivitysnopeudella hiiren akkukesto on ilmiömäinen.

Mousetester-ohjelman testiajot vahvistivat sen, minkä käsituntumalla ja käyttökokemuksena saattoi todeta. Logitech G Pro Wireless toimii moitteettomasti ja tiedonsiirto sujuu ongelmitta.

Logitech Gaming Software -ohjelman käyttöliittymä on aiemmista testeistä tuttu.

Käyttöliittymä on riittävän informatiivinen ja toiminnot sijoitettu fiksusti omiin osioihinsa. Käyttäjän kannalta tärkeimmät osiot ovat valoasetukset ja profiiliasetukset. Profiilissa määritetään profiilikohtaiset asetukset. Profiilikohtaisesti pystyy määrittämään viisi eri DPI-herkkyystasoa. Samassa yhteydessä määritetään aiemmin mainittu päivitysnopeus.

Valaisuasetuksissa hallinnoidaan led-valaistusta.

Valaisutehosteissa on valittavissa kolme vaihtoehtoa. Ne ovat kiinteä väri, värijakso ja välkyntätehoste. Värijakson ja välkyntätehosteen osalta käyttäjä pystyy säätämään valon kirkkautta sekä nopeutta.

Kiinteässä värissä tyydytään vain värivalintaan.

Paristojen hallinta -osiossa on lisää vaihtoehtoja valaisun säätämiseen. Osiossa näkyy myös minkä verran mikäkin elementti kuluttaa virtaa. Käyttäjällä on mahdollisuus vaikuttaa valaistukseen ja päivitysnopeuteen.

Virrankulutustiedon soisi näkyvän myös profiilihallinnassa, tällöin käyttäjä näkisi suoraan, miten päivitysnopeuden muutos heijastuu akkukestoon.

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Esittely
  3. Käyttökokemukset
  4. Yhteenveto

Antti Voutilainen

”Aloitin Muroka-koulussa vajaat kuusi vuotta sitten. Jalo tavoitteeni on tulla RGB led-valaistun vyön Murokaksi vielä jonain päivänä. Harjoitusnäytteitäni päätyy pääasiassa tietotekniikka- ja peliosioihin. Välillä myös Pelaaja-lehteen. Jos en ole pyrkimässä kohti Muroka-tavoitettani, olen todennäköisesti grindaamassa Destiny 2:sta, sillä siinäkin matka on päämäärää tärkeämpi."

Muropaketin uusimmat