Uusimmat

Loppuyhteenveto

16.08.2016 13:20 Juha Kokkonen

kaikki-haastajat-2

Runsaan parin vuoden tauon jälkeen oli jälleen mielenkiintoista tarkistaa, mitä ilmajäähdytteisten prosessoricoolerien markkinoiden huipulle kuuluu. Mukaan saatiin kolme mielenkiintoista haastajaa, mutta valitettavasti jouduimme jättämään Cooler Masterin osanottajan pois lopullisesta artikkelista aivan viime hetkillä. Täytyy vain toivoa, että pääsemme päivittämään myös MasterAir Maker 8:n osuuden myöhemmin osaksi artikkelia.

Jäljelle jääneet kaksi cooleria (Raijintek ja Scythe) olivat perusrakenteeltaan varsin samanlaisia, mutta käytännön toteutuksesta löytyi varsin paljonkin pieniä eroja. Molemmat ovat high-end-malleiksi hintahaitarin edullisemmasta päästä, joka antaa niille hyvät lähtökohdat esimerkiksi suositun Noctua NH-D15 -mallin haastamiseen. Raijintekin tapauksessa laatuvaikutelmassa sekä yksityiskohtien viimeistelyssä (kuten tuuletinvalinta) olisi kuitenkin vielä parannettavaa.

Kokonaisuutena edullisempi Scythe Fuma osoittautuikin tasapainoisemmaksi ja onnistuneemmaksi tuotteeksi, joka suorastaan yllätti testaajat positiivisesti. Tässä luokassa Fuma on fyysisesti kompakti, mutta ei silti häviä suorituskyvyssä merkittävästi markkinoiden kärjelle. Kaiken lisäksi Fuma on houkuttelevan edullinen, ja siitä syystä se ansaitseekin Muropaketin toimituksen erityismaininnan.

 

Raijintek Tisis

Hyvää

  • Jäähdytysteho
  • Kaksi kookasta tuuletinta
  • Tukeva kiinnitysratkaisu
  • Yhteensopivuus
  • Kiinnikkeet kolmelle tuulettimelle
  • Hinta varauksin

Huonoa

  • Laatuvaikutelma ja viimeistely varauksin
  • Pakkauksen heikot suojaukset
  • Kiinnityksessä tarvitaan työkaluja
  • Hankalakäyttöiset tuulettimen kiinnikkeet
  • Epätarkat asennusohjeet
  • Vain toinen tuuletin on PWM-säätöinen
  • Tuulettimen kapeahko PWM-säätöalue
  • Yhteensopivuus muistien kanssa varauksin

 

Scythe Fuma

Hyvää

  • Kompaktit fyysiset mitat luokassaan
  • Jäähdytysteho
  • Miniminopeudella hiljainen
  • Tuulettimien laaja PWM-säätöalue
  • Tukeva kiinnitysratkaisu
  • Yhteensopivuus varauksin
  • Kiinnikkeet kolmelle tuulettimelle
  • Hinta

Huonoa

  • Asennuksessa tarvitaan turhanpäiten ruuvimeisseliä
  • Pakkauksen heikot suojaukset
  • Melutaso maksiminopeudella

suosittelee

Sisältö

  1. Alkusanat
  2. Raijintek Tisis
  3. Scythe Fuma
  4. Testikokoonpano, lämpötila- ja melumittaukset
  5. Loppuyhteenveto