Testissä hiljaiset miditornikotelot: Phanteks Eclipse P400S ja Thermaltake Suppressor F31

07.06.2016 11:59 | Juha Kokkonen | 917 | 5

hiljaiset-miditornit-1

Miditornikotelot ovat Muropaketin testeissä useimmin vieraillut kotelotyyppi, eikä syyttä, sillä ne ovat pitäneet pintansa markkinoiden kestosuosikkina muiden muotivillitysten rinnalla. Viimeksi Muropaketissa testattiin miditorneja parin erillistestin muodossa viime vuoden lopulla ja 5,25″ asemapaikattomia malleja testasimme hieman vajaa vuosi sitten. Neljän valmistajan malleihin tutustuimme puolisentoista vuotta sitten ja vuoden 2012 lopulla testattavana oli kaikkiaan viiden eri valmistajan näkemys hiljaisesta miditornikotelosta.

Päätimme näin kolmen ja puolen vuoden tauon jälkeen pureutua uudelleen tuohon samaan teemaan, eli hiljaisiksi suunniteltuihin miditorneihin, sillä moni Muropaketinkin lukijoista arvostaa juuri hiljaista tietokonekokoonpanoa. Päädyimme kahteen melko tuoreeseen kotelomalliin, joista jokainen on tullut markkinoille viimeisen runsaan puolen vuoden aikana. Määrittelimme osanottajille noin 50 cm maksimikorkeuden, noin 100 euron hintaluokan sekä tietysti valmistajan maininnan hiljaisuuteen pyrkivästä toteutuksesta. Mukaan valikoitui lopulta kotelot Antecilta, Phanteksilta ja Thermaltakelta, mutta valitettavasti Antecin toimitus viivästyi lopulta niin paljon, ettei se ehtinyt mukaan vertailuun. Aikatauluista riippuen pyrimme päivittämään Antecin osuuden mukaan jälkikäteen.

Tässä vertailutestissä tutustumme tutun kaavan mukaan koteloiden ulkoisiin ja sisäisiin ominaisuuksiin sekä asetamme ne vastatusten lämpötila- ja melumittausten saralla.

Sisältö

  1. Alkusanat
  2. Phanteks Eclipse P400S
  3. Thermaltake Suppressor F31
  4. Lämpötila- ja melumittaukset
  5. Yhteenveto
Keskustelu

Hyvää voi siis saada halvalla… Phanteksia kattelin pitkään, mutta päädyin käytettyyn Define R4:ään kun halvalla sai.

Onko yhtäkään hyvää syytä ostaa tota ThermalFakea fractalin tai nanoxian sijaan?

Laquel

Onko yhtäkään hyvää syytä ostaa tota ThermalFakea fractalin tai nanoxian sijaan?

No jos haluaa vielä hiukan enemmän tilaa kotelon sisälle kuin Define R5:ssä, niin sitten ehkä. Ja tietysti Thermaltaken heikkoudet ei saa olla itselle ylitsepääsemättömiä.

Muistaakseni 400S:n valot saa pois päältä pitämällä säätönappia pohjassa jonkun aikaa. Saatan olla toki väärässäkin, en (vielä) omista ko. koteloa.

Lequu

Muistaakseni 400S:n valot saa pois päältä pitämällä säätönappia pohjassa jonkun aikaa. Saatan olla toki väärässäkin, en (vielä) omista ko. koteloa.

Ok, voi olla. Ohjeissa ei ollut oikeastaan mitään tietoa tuuletinsäätimen ja valojen säätönapin toiminnasta. Kotelo on jo pakattuna, joten en nyt enää pääse helposti koittamaankaan tepsiikö tuo pohjassa pitäminen.

Muropaketin uusimmat