Uusimmat

AMD esittelee Radeon R9 285:n lauantaina, julkaisu 2. syyskuuta

21.08.2014 16:11 Petrus Laine

AMD tulee pitämään ensi lauantaina livestream-lähetyksen, jossa juhlistetaan yhtiön vuonna 2006 ostaman ATI:n kolmikymmenvuotista taivalta grafiikan ja pelien parissa. Samalla AMD tulee tekemään uusia tuotejulkistuksia, joista yksi tulee olemaan näillä näkymin Tonga-grafiikkapiirin kuluttajaversio Radeon R9 285.

Videocardz-sivuston julkaiseman kuvan ja muiden lähteiden tukeman tiedon mukaan AMD tulee esittelemään Radeon R9 285:n lauantaina. Kaikkea tulevasta näytönohjaimesta ei kuitenkaan paljasteta heti, vaan vasta 2. syyskuuta, kun näytönohjainta koskevat NDA-sopimukset päättyvät. Radeon R9 285:n luvataan myös löytyvän kauppojen hyllyiltä heti 2. syyskuuta.

Tonga-grafiikkapiiristä on toistaiseksi saatavilla vain osittaisia tietoja. Yleisimpien oletusten mukaan täydessä versiossa on 2048 Stream-prosessoria ja 256-bittinen muistiväylä. Muistia näytönohjaimissa tulee olemaan mallista riippuen 2 tai 4 gigatavua. Aiemmin julkaistussa FirePro W7100:n, jonka oletetaan olevan identtinen Radeon R9 285:n kanssa, käyttämässä versiossa Stream-prosessoreja on käytössä 1792. Täyttä piiriä käyttävää Radeon R9 285X:ää odotetaan julkaistavaksi kuukautta pikkuveljeään myöhemmin. Tonga-grafiikkapiirin odotetaan tuovan NVIDIAn Maxwell-arkkitehtuurin kaltaisia teho/nopeus-suhteen parannuksia GCN-arkkitehtuuriin.

SweClockers-sivuston mukaan AMD tulee julkaisemaan lauantaina myös uuden avaruusteemaisen kylkiäiskampanjan näytönohjaimilleen. Varmuutta uusista kampanjaan kuuluuvista peleistä ei vielä ole, mutta mahdollisia kandidaatteja voisivat olla esimerkiksi EVE: Valkyrie, Mantle-tuelliset Civilization: Beyond Earth ja Star Citizen sekä huhujen mukaan Mantle-tukea harkitsevan Frontier Developmentsin Elite: Dangerous.

Toinen mahdollisesti samassa tapahtumassa julkaistava tuote tulee olemaan Radeon R7 250XE. Näytönohjain on eksynyt jo kauppoihin Japanissa, mutta tarkat tiedot siitä ovat vielä hämärän peitossa. Näytönohjaimen tiedetään sisältävän yhden gigatavun 1125 MHz:n GDDR5-muistia ja sen grafiikkapiirin kellotaajuuden tiedetään olevan 860 megahertsiä.

Näytönohjain on matalaa low-profile mallia ja on Akiba PC Hotlinen mukaan suunniteltu erityisesti Japanin markkinoille. Huhujen mukaan näytönohjain tulisi käyttämään Radeon R7 250X:n tavoin Cape Verde -grafiikkapiiriä. Radeon R7 250X:stä poiketen näytönohjaimessa ei ole erillistä PCI Express -lisävirtaliitintä, joka selittynee pienemmillä kellotaajuuksilla.

Videocardz, AMD Radeon R9 285 arrives September 2nd, preliminary information in 2 days

SweClockers, AMD Radeon R9 285 is introduced into the weekend – released September 2 (Google Translate)

Akbia PC Hotline, Customized for the Japanese market ”Radeon R7 250XE” appeared (Google Translate)