Uusimmat

AMD on patentoinut oman versionsa valikoivan renderöinnin teknologiasta

03.03.2019 11:45 Muropaketin toimitus

AMD

AMD julki tullut patentti kertoo, että yhtiö on ainakin suunnitellut haastavansa Nvidian jo käyttämää VRS-teknologiaa myös omilla näytönohjaimillaan.

VRS-teknologia (Variable rate shading) antaa näytönohjaimille mahdollisuuden keskittää piirtoresursseja tehokkaammin, kun jokaista kuvaa ei tarvitsekaan piirtää kokonaan uudestaan tai samalla tarkkuudella. Piirtoa voi myös kohdistaa siten, ettei näytönohjain käytä liikoja resursseja pimeiden tai nopeasti liikkuvien kohdeiden piirtoon, sillä nämä eivät kuitenkaan näy käyttäjälle terävinä.

Nvidian kehittämässä versiossa vähemmälle panostukselle jäävien alueiden resoluutiota ei lasketa, mutta niissä saatetaan käyttää vähemmän efektejä tai kevyempää reunanpehmennystä.

AMD:n patenttihakemus samankaltaiselle teknologialle ei vielä kerro milloin teknologiaa nähdään yhtiön näytönohjaimessa. Patenttihakemuksen julkitulon myötä odotetaan teknologiaa kuitenkin mahdollisesti löytyvän jo kesällä nähtävissä Navi-arkkitehtuuriin perustuvissa näytönohjaimissa. Teknologian kuuluminen Navi-arkkitehtuuriin olisi siinä mielessä loogista, että vastaavalle teknologialle on paljon käyttöä pelikonsoleissa. AMD:n tiedetään valmistavan prosessori- ja näytönohjainratkaisut Microsoftin ja Sonyn seuraaville konsoleille. Microsoftin tiedetään myös suunnittelevan vastaavaa teknologiaa DirectX 12 -grafiikkarajapintaan.