Uusimmat

Asus: Intelin prosessoripula vaikuttaa vuodelle 2019 saakka – Intel vähentämässä toimituksia tee-se-itse rakentajille

17.11.2018 12:13 Muropaketin toimitus

Asuksen toimitusjohtaja Jerry Shen ei ole vakuuttunut Intelin suunnitelmista päästä eroon kapasiteetin puutteesta vielä 2019 alussa. Hän uskoo kysyntään nähden liian vähäisten prosessoritoimitusten vaikuttavan markkinoihin myös vuoden 2019 toisella neljänneksellä.

Jerry Shen kertoo Digitimesille antamassaan haastattelussa, että Intelin prosessoreiden toimitusstrategia tulee vaikuttamaan Asuksen tee-se-itse rakentajille suunnattujen komponenttien, kuten emolevyjen toimituksiin vielä vuoden 2019 toiselle neljännekselle saakka. Prosessorien heikko saatavuus, Yhdysvaltain ja Kiinan väliset kauppakiistat ja lisääntynyt kilpailu kannettavien tietokoneiden markkinoilla Euroopassa on vaikuttanut Asuksen operatiiviseen toimintaan jo tämän vuoden aikana.

Shenin kanta on, että Intelin keskittyminen Core ja Xeon -sarjan prosessoreihin on haitannut edullisempien kuluttajaprosessorien saatavuutta, eikä ainakaan Core-sarjaa ole Intelin panostuksista huolimatta ollut saatavilla tarpeeksi kysyntää kattamaan.  Asuksen peliliiketoimintaan Intelin toiminnalla ei ole ollut juuri vaikutuksia, sillä Intel pitää yllä palvelin- ja pelikäyttöön suunnattujen prosessoreiden toimituksia.

Päivä Shenin haastattelun jälkeen Intel kertoi vahvisti vähentävänsä nimenomaan itse koneita rakentaville suunnattujen prosessorien toimituksia noin kahdella miljoonalla kappaleella loppuvuoden 2018 aikana. Yhtiö haluaa panostaa enemmän kannettaviin tietokoneisiin ja palvelimiin tarkotettuihin prosessoreihin. Komponenttivalmistajat, erityisesti emolevyjä valmistavat, ovat huolissaan tämän vaikutuksesta heidän liiketoimintaansa.