Uusimmat

Autoteollisuudella synkät näkymät – piiripula estää kasvun vaikka siihen olisi edellytyksiä

09.10.2021 20:38 Muropaketin toimitus

Omaa suosikkiautoaan ei nyt välttämättä saa, sillä piiripula aiheuttaa toimitusvaikeuksia teknologiateollisuuden lisäksi myös autoteollisuudelle. Pandemian pahimman vaiheen helpottumisen on toivottu lisäävän kysyntää automarkkinoilla, mutta piiripula on elpymisen esteenä. 

Nykyaikaisissa autoissa on kehittynyttä teknologiaa, joka vaatii toimiakseen suorittimia ja järjestelmäpiirejä. Piiripula onkin johtanut siihen, että joitakin automalleja on heikosti saatavilla. Kokonaisia tuotantolinjojakin on jouduttu keskeyttämään, ja toimitusvaikeuksien vuoksi autojen tuotantokapasiteetti onkin laskenut tänä vuonna 6,2 prosenttia. Se tarkoittaa viittä miljoonaa valmistettua autoa vähemmän.

Uusien tutkimusten mukaan osa autojen ostajista on kyllästynyt tilanteeseen, luovuttanut ja poistunut tämän vuoksi markkinoilta. Ostajat ovat päätyneet lykkäämään haluamansa auton ostoa, jos sellaista ei ole ollut saatavilla. Toisaalta jotkin asiakkaat ovat luopuneet toimitusvaikeuksien vuoksi merkkiuskollisuudesta, josta on ollut hallaa niille autovalmistajille, jotka ovat odottaneet vakioasiakkaidensa palaavan.

IHS Markit -tutkimusyrityksen mukaan autoteollisuuden piiripula saattaa helpottaa vuoden 2022 toisella puoliskolla. Helpottaminen ei tarkoita tilanteen välitöntä parantumista, vaan autojen toimitusvaikeudet jatkuisivat mahdollisesti läpi vuoden 2023.

Lue myös: Piiripula koskee nyt myös passiivisia komponentteja – tilanne helpottanee vasta ensi vuonna – Muropaketti.com

Muropaketin uusimmat