Uusimmat

Coffee Lake -sukupolven Core i3-8350 -prosessori saatiin toimimaan Z170-piirisarjan emolevyllä

05.12.2017 11:08 Muropaketin toimitus

Kiinalainen modaaja onnistui kumoamaan muokkauksillaan Intelin väitöksen siitä, ettei Coffee Lake -prosessorit toimisi vanhemmilla piirisarjoilla.

Lokakuussa Asusin ROG-emolevyjen tuotepäällikkö kertoi haastattelussa, että yhteensopimattomuus aiempien piirisarjojen kanssa oli Intelin oma linjaus. Tuolloin hän sanoi myös, että heillä olisi valmiudet saada Z270-piirisarjan emolevyt toimimaan Coffee Lake -prosessoreiden kanssa.

Kiinalainen modaaja vei asian hieman pidemmälle ja alkoi modaamaan Z170-piirisarjan emolevyn BIOSia sekä mikrokoodia. Emolevyksi valikoitui MSI:n Z170A XPower Gaming Titanium Edition. Muokkaukset olivat siinä määrin onnistuneita, että kone käynnistyi Windowsiin saakka ja käyttäjän onnistui ottamaan todisteeksi sekä BIOS- että CPU-Z-kuvat. Aivan ongelmaton muokkaus ei ollut, sillä prosessorin integroitu näytönohjain ei toiminut eikä myöskään ensimmäinen PCI-Express -väylä.

Tarkempaa dokumentaatiota muokkauksista ei ole. Teko on kuitenkin selkeä osoitus siitä, että taaksepäin yhteensopimattomuudessa on kyse pikeimminkin Intelin linjauksesta, kuin todellisesta rautatason yhteensopivuudesta.