Uusimmat

Donald Trump ja Intel haluavat perustaa tehtaita Yhdysvaltoihin – turvallisuusuhat ja tuottoisat sopimukset mielessä

11.05.2020 20:20 Muropaketin toimitus

The Wall Street Journal -lehden tietojen mukaan Donald Trumpin hallinto on neuvotellut prosessorivalmistajien kanssa tehtaiden perustamisesta Yhdysvaltoihin. Pentagonin mielestä koronaviruspandemia korostaa haavoittuvaisuutta, joka johtuu riippuvuudesta Aasian tehtaisiin.

Trumpin hallinto on tiettävästi keskustellut muun muassa Applelle suorittimia valmistavan TSMC:n kanssa. Lehden mukaan Intel on niin ikään innokas uusien tehtaiden perustamiseen.

The Verge arvelee, että yhdysvaltalaiset tehtaat voisivat olla tuottoisaa liiketoimintaa. Yritykset saattaisivat saada valtiolta siihen jonkinlaisen porkkanan, sillä hanke on tärkeä Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle. Intelin toimitusjohtaja Bob Swan onkin raportoidusti ollut yhteydessä puolustusministeriöön tehdasprojektin tiimoilta.

Tuotannon siirtäminen Yhdysvaltoihin ei ole helppoa ulkomaille syntyneiden vakiintuneiden toimitusketjujen vuoksi, joten hankkeen realisoitumisessa menee vielä aikaa. Intelin varatoimitusjohtaja Greg Slater kertoi yrityksen kuitenkin suhtautuvan tehtaan perustamiseen ”erittäin vakavasti.” Intelin puolijohdevalmistuksesta noin 75 prosenttia tapahtuu tällä hetkellä Yhdysvalloissa.

Muropaketin uusimmat