Uusimmat

Ensimmäinen kuva AMD:n Zen-prosessoriytimestä

23.05.2016 18:40 Petrus Laine

AMD Zen

AMD on kertonut sijoittajilleen osoitetussa tapahtumassa Zenin tuoreimpia kuulumisia. Zen on täysin puhtaalta pöydältä kehitetty uusi x86-arkkitehtuuri, jonka julkaisun odotetaan tapahtuvan kuluvan vuoden lopulla.

Tapahtumassa ei kerrotu juurikaan uutta, vaan varmisteltiin ja tarkennettiin aiemmin kerrottuja tietoja. AMD:n mukaan Zen tulee tarjoamaan yli 40 prosenttia paremman IPC:n, kuin yhtiön nykyinen Excavator-prosessoriydin. Yhdessä dioistaan AMD kertoo Zenin tarjoavan liki kaksinkertaista suorituskykyä Excavatoriin nähden, mutta ei määrittele tarkemmin esimerkiksi suorituskyvyn mittaamiseen käytettyä ohjelmaa tai prosessoreiden konfiguraatioita. Mielenkiintoisin osuus uusista dioista on kenties kuitenkin ensimmäinen kuva itse ytimestä piikiekolla.