Uusimmat

EU ei kykene piirivalmistuksessa omavaraisuuteen – näin sanoo digitaalisesta valmiudesta vastaava komissaari

Kuva: @ Pixabay

02.12.2021 07:55 Muropaketin toimitus

Maailma on kärsinyt jo pitkään piiripulasta, joka on ajanut muun muassa Intelin rakentamaan uusia tehtaita. Intelin oli tarkoitus ensin panostaa uuteen valmistuskapasiteettiin Kiinassa, mutta Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ei ollut tästä innoissaan, joten uudet tehtaat rakennetaan Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan.

Myös Euroopassa ollaan kiinnostuneita piirivalmistuksen omavaraisuudesta ja riippuvuuden vähentämisestä ulkopuolisiin piirivalmistajiin. EU:n digitaalisesta valmiudesta vastaava komissaari Margrethe Vestager ei kuitenkaan usko, että Eurooppa pystyisi täydelliseen piirivalmistuksen omavaraisuuteen.

Vestager antaa ymmärtää syynä olevan raha. Analyytikoiden mukaan viiden vuoden aikana tulisi investoida 150 miljardia, jotta valtio tai ryhmä valtioita saisi kehitettyä kilpailukykyisen piirejä valmistavan teollisuuden.

Vestagerin mielestä moinen hanke olisi mahdoton toteuttaa, joten EU joutuu jatkossakin luottamaan Euroopan ulkopuolisiin tahoihin piirivalmistuksessa. Euroopassakin tulee silti olemaan ainakin jonkin verran piirivalmistusta.

Painopiste ei kuitenkaan tule olemaan viimeistä huutoa olevien piirien valmistuksessa, koska piirejä ei Euroopassa tarvita tietokoneiden tai älypuhelimien valmistukseen. Sen sijaan piiritehtaat palvelevat autoteollisuuden ja muuta kuluttajaelektroniikkaa valmistavan teollisuuden tarpeita.

Vielä vuonna 1990 Euroopassa valmistettiin 40 prosenttia kaikista piireistä, mutta nykyisin osuus on tippunut kymmeneen prosenttiin. Vestagerin mukaan osuus halutaan nostaa 20 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Tavoite on vaikea saavuttaa, mutta EU aikoo päästä tavoitteeseen tukemalla eurooppalaista piirivalmistusta.

Lue myös: Inteliltä tulossa kaksi tehdasta Eurooppaan – Arizonan suunnitelmat etenemässä – Muropaketti.com