Uusimmat

Google Chrome -selaimen logo uudistuu ensimmäisen kerran 8 vuoteen – huomaatko eron?

12.02.2022 20:21 Muropaketin toimitus

Chrome-käyttäjät saavat kohta ihailla uutta logoa. Se ei olekaan hetkeen uudistunut.

Google uudistaa Chrome-selaimen logoa ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. Ensisilmäyksellä se vaikuttaa melko samalta kuin entinenkin. Pieniä muutoksia on kuitenkin luvassa.

Yleinen muoto on tutun pyöreä, mutta sinisessä ympyrässä on muutos, sillä se on nyt hieman suurempi. Toinen muutos on se, että kunkin värin reunoilla olevat varjot on poistettu. Tämä saa logon näyttämään hieman litteämmältä, mutta myös selkeämmältä.

– Hauska fakta: havaitsimme myös, että tiettyjen vihreän ja punaisen sävyjen sijoittaminen vierekkäin aiheuttaa epämiellyttävän värivärähtelyn, joten otimme käyttöön erittäin hienovaraisen sävytyksen pääikoniin lieventääksemme sitä, ja tämä teki ikonista helpommin lähestyttävän, Googlella työskentelevä Elwan Hu valaisi.

Hu sanoo, että uusi logo ilmaantuu käyttäjien laitteisiin tulevina kuukausina. Suunnittelija kiitti käyttäjiä erityisesti väreihin liittyvästä palautteesta ja lisäsi, että he jalostavat niitä palautteen perusteella. Alla kuvia.