Uusimmat

Google Chrome tuo kätevän lukutilan käyttäjilleen – muuntaa nettisivun helposti luettavaksi tekstiksi

08.04.2023 09:17 Markku Leppilampi

Chrome on saamassa lukutilan, jonka pitäisi säästää silmiä nettisivujen kaaokselta. Näin verkossa seikkaileva ihminen pystyy keskittymään enimmäkseen vain tekstiin.

Chrome on päätynyt erikoisempaan ratkaisuun lukutilassaan. Se ei muunna koko nettisivua, vaan se kopioi tekstin selaimen laidassa olevaan muokattavaan sivupaneeliin.

Käyttäjille on mahdollista muokata ainakin kirjasinkokoa, kirjasintyyppiä ja värejä. Lisäksi taustaväriä on mahdollistaa muuttaa mahdollistaen esimerkiksi tumman tilan. Paneelin kokoa voi niin ikään muuttaa.

Lukuominaisuus on tulossa Chromen versioon 114. Se julkaistaneen 24. toukokuuta.

Markku Leppilampi

"Olen useampiin medioihin työskentelevä, monista aihepiireistä kiinnostunut toimittaja. Eri verkkolehtiin tulee raapustettua juttuja muun muassa elokuvista, tekniikasta, tieteestä ja terveydestä. Muropakettiin olen naputellut vuodesta 2019 saakka tietotekniikan maailmaan liittyviä uutisia maustettuna mobiilijutuilla, ja teen myös laitetestejä. Pelisuosikkeihini kuuluvat ainakin Counter-Strike: Global Offensive, Battlefield-sarja, Civilizationit, Cities: Skylines ja Heartstone."

Muropaketin uusimmat