Uusimmat

Google uskoo työntekijöidensä viihtyvän etätöissä myös pandemia-ajan jälkeen

Kuva: © Muropaketti.com

08.05.2021 09:15 Muropaketin toimitus

Google on uusinut etätöitä koskevia käytäntöjään. Niiden myötä Googlen työntekijät voivat jatkaa etätöitä myös pandemia-ajan jälkeen.

Google uskoo että 60 prosenttia sen noin 140 000 työntekijästä haluaa viettää vain kolme päivää viikosta toimistolla. Kuitenkin vain 20 prosenttia työntekijöistä haluaa puolestaan jatkaa kotitoimistoilta työskentelyä pysyvästi.

Googlen uusi ohjeistus antaa työntekijöille enemmän vapauksia työn tekemiseen. Työntekijät voivat esihenkilön luvalla siirtyä töihin toiselle toimistolle, tai kokonaan etätöihin. Lisäksi työntekijöille myönnetään jatkossakin ylimääräisiä ”reset day”-vapaapäiviä rankasta pandemia-ajasta toipumisen tueksi. Työn tehostamiseksi Googlella otetaan käyttöön myös ”keskittymisaikaa”, jolloin yrityksen sisäisiä palavereita pyritään välttämään, jotta ihmiset voisivat keskittyä keskittymistä vaativaan työhön keskeytyksettä.

Muropaketin uusimmat