Uusimmat

HP:n uudet palvelimet kielivät Itaniumin tarun loppua

03.12.2014 17:57 Petrus Laine

Itanium- eli IA-64-arkkitehtuurin juuret juontavat kauas vuoteen 1994 asti. HP:lla ja Intelillä kesti kuitenkin vuoteen 2001 asti saada ensimmäinen Itanium-prosessori, koodinimeltään Merced, markkinoille. Mercedistä on kuljettu pitkä tie eteenpäin ja tällä hetkellä viimeisin Itanium-arkkitehtuurin edustaja on vuonna 2012 julkaistu Poulson.

HP on jo aiemmin maininnut yhtiön suunnitelmien Itanium-arkkitehtuurin osalta olevan epävarmoja. Nyt, kun yhtiö on julkaissut uuden sukupolven Superdome- ja NonStop-sarjojen palvelimet, alkaa Itanium-arkkitehtuurin taival näyttää loppuun kuljetulta. HP siirtyi uusien palvelimiensa kohdalla Itaniumista x86:n puolelle ja Intelin Ivy Bridge-EX -prosessoreihin. Täysin HP ei ole Itaniumia vieläkään hylkäämässä, vaan yhtiö lupaa Itanium-prosessoreja käyttävien palvelintensa Unix-pohjaiselle HP-UX-käyttöjärjestelmälle tukea vielä seuraaviksi 20 vuodeksi.

HP:n palvelinosaston tuotejohtaja Jeff Kyle kertoo x86-palvelinten olevan loikka eteenpäin niin hinta/nopeussuhteessa kuin hyötysuhteessakin. Kylen mukaan HP ei pelkää kertoa asiakkailleen uuden sukupolven palvelimien tarjoavan edullisempaa ratkaisua yrityksille Itaniumiin nähden.

EE Times, HP Signals Itanium’s Decline

Muropaketin uusimmat