Uusimmat

Huhu: NVIDIA julkaisee Pascal-näytönohjaimet vuoden jälkimmäisellä puoliskolla

21.01.2016 21:06 Petrus Laine

20160121pascal

Korealainen Digital Times raportoi toisen sukupolven HBM-muistien kuulumisista, mutta samasta artikkelista löytyi myös näytönohjainrintamaan liittyen mielenkiintoista tietoa. Samsung ilmoitti edellispäivänä aloittaneensa toisen sukupolven HBM-muistien sarjatuotannon, ja Digital Timesin mukaan SK Hynix tulee aloittamaan oman sarjatuotantonsa elokuussa.

Digital Timesin mukaan NVIDIA tulee julkaisemaan Pascal-arkkitehtuuriin perustuvat näytönohjaimensa vuoden toisella puoliskolla. Valitettavasti aikataulusta ei kerrota sen tarkemmin, joten se voi sijoittua mihin tahansa heinäkuun alun ja joulukuun lopun välillä. Vuoden ensimmäisen puoliskon kerrotaan vierähtävän koe-erien ja näytönohjainten testaamisen parissa.

Vuoden jälkimmäiselle puoliskolle lipsahtava julkaisu on epäilemättä monelle pettymys, sillä NVIDIAn on alun perin odotettu julkaisevan Pascal-näytönohjaimet jo tämän neljänneksen lopulla tai seuraavan neljänneksen alussa. AMD on ilmoittanut aikovansa julkaista omat seuraavan sukupolven näytönohjaimensa vuoden puolivälin tienoilla.

HardwareBattle, Pascal GPU is Nvidia’s production from the second half of this year, 2H 2016 (Google Translate)

Digital Times, Samsung, Hynix, `HBM` enhanced next-generation memory (Google Translate)