Uusimmat

Huhu: Windows 10:n seuraaja on Redstone (Päivitetty)

07.04.2015 21:20 Petrus Laine

Vaikka Microsoft ei ole vielä julkaissut Windows 10 -käyttöjärjestelmää, huhutaan sen työskentelevän jo sen seuraajan parissa. Neowinin saamien tietojen mukaan seuraavan Windows-version koodinimi tulee olemaan Redstone. Redstonen kerrotaan saaneen koodinimensä Microsoftin ostamasta Minecraft-pelistä.

Tämän hetkisten tietojen mukaan Microsoft aikoo siirtyä aikaisempaa nopeampaan julkaisusykliin käyttöjärjestelmiensä osalta. Redstone-versiota odotellaankin Neowinin mukaan julkaistavaksi jo vuonna 2016. Täysin uuden käyttöjärjestelmän sijasta Redstone on todennäköisemmin Windows 8.1:n tapaan lähinnä Service Pack -päivitykseksi luokiteltava julkaisu. Spekulaatiossa on esiintynyt myös toinen vaihtoehto Redstone-koodinimelle, jonka mukaan se voisi olla koodinimi vuoden 2016 Windows Server -julkaisulle.

Päivitys klo 21:30:

Luotettavista Microsoft-lähteistään tuttu Mary Jo Foley raportoi Redstonen olevan todellakin Windows 10:tä seuraava versio eikä Windows Server -julkaisu. Lisäksi Foley kertoo sen tulevan saataville Windows 8.1:n tapaan normaalia suurempana päivityksenä eikä se tule muuttamaan näillä näkymin käyttöjärjestelmän nimeä Windows 10:stä miksikään muuksi.

Neowin, Redstone: The codename for the next Windows update coming in 2016

Neowin, More on Redstone, the next update to Windows