Uusimmat

Intel: Mokasimme Broadwellin kanssa

14.09.2015 15:49 Petrus Laine

Intelin PC-puolen johtaja Kirk Skaugen on kertonut Citi Technology -konferenssissa yhtiön tehneen merkittävän virheen Broadwell-prosessoreiden kanssa. Aikataulustaan erilaisten valmistusongelmien vuoksi myöhästynyt Broadwell oli yhtiön edellinen Tick-vaihe, eli vanhan Haswell-arkkitehtuurin päivittäminen 22 nanometristä uudelle 14 nanometrin valmistusprosessille.

Skaugenin mukaan Intelillä ajateltiin, että prosessoreita on päivitetty liian nopeaan tahtiin, ja yhtiö päätti sen myötä jättää kehittämättä ja julkaisematta varsinaiset työpöytäversiot Broadwell-arkkitehtuurista. Intel kuitenkin julkaisi lopulta Iris Pro -grafiikkaohjaimella ja eDRAM-muistilla varustettuja Broadwell-prosessoreja myös työpöydälle yhteensä viitenä eri mallina, joista osa oli suoraan emolevylle juotettavia ja osa LGA-kantaan asennettavia.

Päätös jättää tyypilliset työpöytäversiot kehittämättä toi mukanaan tietenkin säästöjä kehityskuluissa, mutta aiheutti samalla merkittävän loven Intelin prosessorimyynteihin. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Intelin prosessorimyynnit tippuivat 16 ja toisella neljänneksellä 22 prosenttia verrattuna vuotta aiempiin lukuihin.

Skaugen kertoi myös, että Intel on jo ehtinyt päättää palaavansa vuosittaiseen päivityssykliin. Seuraavaksi on kuitenkin luvassa pieni poikkeus totuttuun, jossa joka toinen vuosi tuodaan uusi arkkitehtuuri ja joka toinen uusi valmistusprosessi. Tänä syksynynä julkaistuja Skylake-prosessoreita seuraa niin ikään 14 nanometrin FinFET-prosessilla valmistettava Kaby Lake aiotun 10 nanometrin Cannonlaken sijasta.

Motley Fool, Intel’s PC Business Chief Admits to a Huge Mistake

Muropaketin uusimmat