Uusimmat

Intel Santa Rosa maaliskuussa 2007

09.02.2006 00:00 Muropaketin toimitus

Intel on aikeissa julkaista kannettavien tietokoneiden seuraavan sukupolven Santa Rosa -koodinimellisen alustan ensi vuoden maaliskuussa, oletetusti Saksassa pidettävien CeBIT-messujen yhteydessä. Uudella alustalla Intel uskoo kannettavien tietokoneiden toimitusmäärien ylittävän maailmanlaajuisesti 100 miljoonan rajapyykin vuonna 2007, uutisoi DigiTimes laitevalmistajilta saamiensa tietojen perusteella.

Santa Rosa perustuu Intelin tulevaan Merom-koodinimelliseen kaksiytimelliseen prosessoriin ja lisäksi alustassa on kehitetty langattoman tiedonsiirron ominaisuuksia. Alun perin Intelin ja laitevalmistajien oli tarkoitus julkaista Santa Rosa ja siihen perustuvia kannettavia tietokoneita jo vuoden 2006 lopulla, mutta uusi ajoitus sijoittuu nyt siis ensi vuoden maaliskuuhun. Siirretty aikataulu antaa valmistajille enemmän aikaa suunnitella Santa Rosa -tietokoneita sekä lisää myyntiaikaa nykyisille Napa-alustaan perustuville kannettaville tietokoneille.

Taiwanilaiset laitevalmistajat ovat arvioineet maailmanlaajuisen kannettavien tietokoneiden myyntiluvun yltävän tänä vuonna 82-85 miljoonaan, joka on merkittävä kasvu viime vuoden 65 miljoonasta. 100 miljoonan rajan valttikortti Santa Rosan ohella tulee olemaan tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä julkaistava Microsoft Vista -käyttöjärjestelmä.

DigiTimes, Intel’s notebook platform Santa Rosa to come in March 2007