Uusimmat

Intel valmistelemassa uusien työpöytäprosessoreiden julkaisua?

28.06.2018 17:51 Muropaketin toimitus

Huhujen mukaan Intel olisi julkaisemassa lähiaikoina kolme uutta prosessorimallia. Kärkimallin kerrotaan olevan kahdeksanytiminen Core i9-9900K.

Intelin odotettiin esittelevän kahdeksanytimiset Coffee Lake -prosessorit Computex-messujen yhteydessä. Pressitilaisuudessa kahdeksanytimisiin malleihin ei kuitenkaan otettu kantaa.

Nyt Wccftech kertoo saaneensa käsiinsä tietoja vuodosta, jonka mukaan Intel olisi julkaisemassa lähiaikoina yhdeksännen sukupolven Core-prosessoreita. Julkaistavat prosessorit ovat vuodettujen tietojen mukaan Core i9-9900K, Core i7-9700K ja Core i5-9600K.

Kolmikosta kiinnostavin on Core i9-9900K-prosessori. Kyseessä on kahdeksanytiminen malli, josta löytyy myös SMT-tuki. Kärkeä seuraa kaksi kuusiytimistä mallia, joista ainoastaan Core i7-9700K –mallista löytyy SMT-tuki.

Vuoto ei paljasta tarkempia tietoja arkkitehtuurista. Nimeämisestä päätellen arkkitehtuuria on muutettu Coffee Laken 14 nm+++ -arkkitehtuurista.

Prosessorien kerrotaan saavan rinnalleen lopulta Z390-piirisarjan, jonka tiedot Intel on lisännyt jo sivuilleen. Merkittäviä eroja nykyiseen Z370-piirisarjaan ei ole luvassa.

Vuotoon on syytä suhtautua terveellä varauksella. Nykyiset Coffee Lake -arkkitehtuurin prosessorit saatiin kunnolla markkinoille vasta tämän vuoden alussa. Kokonaan uusi sukupolvi ennen 10 nm:n prosessoreita vaikuttaa tarpeettomalta siirrolta. Toisaalta Intelin outoja siirtoja miettiessä ei tarvitse muistella kuin Coffee Laken ja Kaby Laken välistä aikajanaa. Jos vuoto pitää paikkansa, saadaan AMD:n kahdeksanytimisille Ryzen-prosessoreille viimein mainstream-sarjan vastine.