Uusimmat

Intelin Comet Lake -prosessoreita lipsahti jälleen verkkokaupan listalle

11.03.2020 11:27 Muropaketin toimitus

Tällä kertaa hollantilainen verkkokauppa listasi käytännössä kaikki Intelin Comet Lake -sukupolven työpöytäprosessorit kaksiytimisestä Pentiumista aina 10-ytimiseen Core i9 -lippulaivaan.

Tuoreimman vuodon mukaan Intelin Comet Lake -prosessoroiden julkaisuikkuna on huhtikuusta kesäkuuhun. Se, mitä kauppoihin saadaan ja missä järjestyksessä on toistaiseksi arvoitus.

Julkistuksen lähestymisestä kertoo ainakin se, että prosessorit lipsahtivat etuajassa verkkokaupan listalle. Nyt lipsahduksesta vastasi hollantilainen verkkokauppa, jonka nimeä ei kuitenkaan mainita missään lähteessä. Asiasta uutisoi ensimmäisten joukossa Twitter-käyttäjä momomo_us, joka on raportoinut ansiokkaasti vuodoista ja tämän kaltaisista töppäyksistä.

Nyttemmin momomo_us on poistanut twiittinsä, mutta kuvakaappaukset ovat jääneet pysyäkseen. 3DNews.ru kasasi ensimmäisten joukossa uutisen, josta kuvakaappaukset löytyvät. Englanninkielinen uutinen löytyy Guru3D:ltä.

Listoille päätyi yhteensä 32 prosessorimallia. Suurelle määrälle selityksenä on se, että samalla kerralla listattiin virtapihit T-päätteiset mallit ja ilman sisäänrakennettua grafiikkaohjainta olevat F-mallit. Luonnollisesti listalla on myös kerroinlukottomat K-mallit ja KF-mallit.

Lippulaivan rooliin asettuvan 10-ytimisen Core i9-10900K -mallin hinnaksi oli määritetty 600,16 euroa. KF-mallin hinta oli 567,73 euroa. Perässä tulevan 8-ytimisen Core i7-10700K -mallin hinta oli verkkokaupassa 466,58 euroa. Ilman integroitua grafiikkaohjainta olevan KF-mallin hinta oli 432,82 euroa.

Ytimien määrän laskiessa kuuteen, kärkimallina toimii Core i5-10600K. Sen hinnaksi kaupassa oli määritetty 316,05 euroa. KF-mallin hinnan ollessa 286,62 euroa.

Core i3-sarjan neliytimisten prosessoreiden hinnat liikkuvat 156 – 195 euron välillä. Kaikki mainitut hinnat sisältävät arvonlisäveron, joka on Hollannissa 21 prosenttia.

Vaikkei kauppaa nimettykään, hinnat vaikuttaisivat olevan hyvin lähellä odotettua. Esimerkiksi 8-ytiminen Core i7-10700K- ja Core i7-10700KF ovat hinnoiteltu hieman edullisemmaksi kuin nykyinen lippulaiva, Core i9-9900K.