Uusimmat

Internet Explorerin tuen päättyminen aiheutti täydellisen kaaoksen Japanissa

17.06.2022 08:19 Muropaketin toimitus

Internet Explorerin 27-vuotinen taival päättyi virallisesti tiistaina. Vaikka selaimen tuen päättymisestä on varoiteltu jo pitkään, aiheutti tuen lopullinen päättyminen laajoja ongelmia erityisesti Japanissa.

Nikkei Asian mukaan erityisesti monet valtiolliset ja kunnalliset toimijat ovat olleet hitaita uusimaan järjestelmiään Japanissa. Vielä maaliskuussa lähes puolet kyselyyn vastanneista organisaatioista kertoi, että Internet Explorer oli vielä käytössä organisaatiossa tavalla tai toisella.

Tokiolainen konsulttiyritys Computer Engineering & Consulting kertoo saaneensa jo lukuisia yhteydenottoja, jotta Internet Exploreriin nojaavat järjestelmät saataisiin päivitettyä toimimaan moderneilla selaimilla. Konsulttiyrityksen mukaan kaaos kestänee vielä useita kuukausia, ja ongelmia on esimerkiksi työpaikkojen työaikakirjauksissa, eläkeyhtiöiden käyttämissä palveluissa sekä monissa muissa kriittisissä järjestelmissä.