Uusimmat

Iranin epäillään etsivän huivista luopuneita naisia kasvojentunnistuksella – ihmisiä pidätetään vaikkei moraalipoliisia ole ollut mailla halmeilla

14.01.2023 20:43 Muropaketin toimitus

Iranin naiset haluavat yhä enenevässä määrin luopua pakollisesta huivin käytöstä. Tämä ei miellytä maan konservatiivista johtoa.

Oxfordin yliopiston sananvapaustutkijan Mahsa Alimardanin mukaan Iranin hallitus on käyttänyt vuosia digitaalisen valvontakoneiston rakentamiseen.

Vuonna 2015 rakennettu kansallinen henkilöllisyystietokanta sisältää biometrisiä tietoja, kuten kasvoskannauksia, joita käytetään paitsi kansallisiin henkilökortteihin niin myös ihmisten tunnistamiseen. Tiettävästi Iranin käyttämät kasvojentunnistusalgoritmit voivat tunnistaa kenet tahansa, joka rikkoo pukeutumissääntöjä.

Wired kertoo ihmisten havainneen, että jotkut mielenosoituksiin osallistuneet naiset ovat joutuneet poliisin kynsiin vasta päiviä jonkin väitetyn rikkeen jälkeen. Joidenkin mielestä tapaukset viittaavat siihen, että kasvojentunnistus on otettu käyttöön.

Iranin naiset ovat saaneet myös postitse väitteitä hijab-lain rikkomisesta, vaikka he eivät ole olleet vuorovaikutuksessa viranomaisten kanssa.

Ainakin osa Iranin kasvojentunnistustekniikasta on peräisin kiinalaiselta kamera- ja tekoälyfirmalta Tiandylta. Yhdysvaltain kauppaministeriö asetti Tiandylle pakotteita joulukuussa, vedoten yrityksen rooliin paitsi Iranissa niin myös uiguurien sorrossa Kiinassa. Yhtiö käytti aiemmin Intelin komponentteja, mutta tietotekniikkajätti lopetti yhteistyön.

22-vuotias nainen Jina Mahsa Amini kuoli epäilyttävissä oloissa Iranin moraalipoliisin pidätettyä hänet viime syyskuussa. Amini pidätettiin, koska hän ei pitänyt huivia yllään oikealla tavalla.

Hänen kuolemansa herätti ennennäkemättömiä protesteja naisten pukeutumissääntöjä vastaan. Mielenosoitusten alkamisen jälkeen on kuollut arviolta 500 ihmistä, ja arviolta 19 000 ihmistä on pidätetty.