UUSIMMAT

Khronos työskentelee jo Vulkan Next -rajapinnan parissa

08.08.2016 16:01 | Petrus Laine | 1

Vulkan Next

Khronos-ryhmä julkaisi uuden Vulkan 1.0 -rajapinnan virallisesti helmikuussa. AMD:n Mantleen pohjautuva rajapinta kuuluu niin sanottuihin matalan tason rajapintoihin. Julkaisun jälkeen Vulkan-rajapinnalle on julkaistu tukea vaihtelevasti, kuluttajien käsiin se on päätynyt beeta-asteella The Talos Principle- ja Dota 2 -peleissä, ja virallisesti tuettuna rajapintana Doomissa.

Vaikka Khronos työskentelee edelleen Vulkan-rajapinnan 1.x -versioiden päivitysten parissa ahkerasti, on ryhmittymällä työn alla myös Vulkan Next -rajapinta. Khronos kertoi tulevasta Vulkan Next -rajapinnasta pääpiirteisiä tavoitteita SIGGRAPH -tapahtumassa viime kuun lopulla. Vulkan Next julkaistaneen aikanaan Vulkan 2.0 -nimellä.

Khronoksen mukaan ryhmittymä valmistelee parhaillaan sekä itse varsinaisen rajapinnan lopullista ominaisuuslistaa, että joitain laajennoksina toteutettavia ominaisuuksia. Tärkeimmiksi tavoitteiksi uudessa rajapintaversiossa Khronos listaa muun muassa paremman tuen usean grafiikkapiirin järjestelmille, paremman VR-tuen, paremman resurssien jakamisen eri rajapintojen ja prosessien välillä, sekä selvästi paremman muistinhallinan. Voit tutustua aiheeseen lähemmin Khronoksen esitelmästä YouTubessa. Vulkan Next -osuus alkaa noin kohdasta 23:23.

Keskustelu

Muropaketin uusimmat