Kiina valitti Elon Muskin SpaceX:stä YK:lle – teknomiljardöörin Starlink-satelliitit olivat törmätä avaruusasemaan
Liikenneonnettomuus avaruudessa? Sellainen saattoi olla lähellä tänä vuonna.
Elon Musk aiheuttaa närää tällä kertaa Kiinassa, sillä valtio on valittanut hänen SpaceX-yrityksestään Yhdistyneisiin Kansakuntiin saakka. Kiinan mukaan SpaceX:n Starlink-satelliitit olivat törmätä kuluneen vuoden aikana kahdesti Kiinan avaruusasemaan.
Kiina toimitti YK:n avaruusasioista vastaavalle osastolle asiakirjan, jonka mukaan Kiinan avaruusasema joutui ottamaan käyttöönsä törmäysten ehkäisemiseen tähtääviä ohjaustoimenpiteitä heinä- ja lokakuussa välttääkseen onnettomuuden Starlink-satelliittien kanssa.
– Kiina haluaa pyytää YK:n pääsihteeriä välittämään edellä mainitut tiedot kaikille ulkoavaruussopimuksen osapuolina oleville valtioille, Kiinan kirjelmässä lukee.
Kiinalaisen sosiaalisen median palvelu Weibon käyttäjät ovat reagoineet törmäysuutiseen vihaisesti. Osansa on saanut Musk, SpaceX sekä Yhdysvallat. Jotkut ovat kutsuneet satelliitteja ”amerikkalaisiksi avaruussodankäynnin aseiksi” ja lisänneet, että ”Musk on uusi ase”, jonka ovat luoneet Yhdysvaltain hallitus ja armeija. Eräs Weibo-käyttäjä väitti riskien paljastuvan vähitellen, jolloin koko ihmiskunta maksaa Muskin liiketoiminnasta.
Kiina ei ole itsekään syytön, kun puhutaan läheltä piti -tilanteista avaruudessa. Kansainvälinen ISS-avaruusasema on joutunut viimeisen kymmenen väistämään useaan otteeseen avaruusromua, joka on peräisin Kiinan armeijan vuonna 2007 suoritetusta testistä. Testin lopputulemana tuhottiin satelliitti, joka on roskannut kiertorataa ylivoimaisesti eniten.
Kiinan valituksista huolimatta Starlink-projekti etenee vauhdilla, sillä SpaceX on laukaissut yli 1600 satelliittia matalalle kiertoradalle. Starlinkin kautta syrjäisetkin seudut voivat saada internet-yhteyden. Yhtiö suunnittelee laukaisevansa lähivuosina 12 000–42 000 satelliittia lisää, ja se on jo saanut Yhdysvaltain liittovaltion viestintäkomissiolta luvan laukaista 12 000 satelliittia.
Lue lisää Starlinkistä täältä: Elon Muskin Starlink-satelliittinetin testivaihe loppuu ensi kuussa – Muropaketti.com