Uusimmat

Kuolemantapaus herätti Japanin nettikiusaamiseen – kohta ilkeilijälle voi napsahtaa vuosi vankeutta

26.06.2022 18:07 Muropaketin toimitus

22-vuotiaan tosi-tv-tähti Hana Kimuran kuolemantapaus on aiheuttanut kiristyksiä japanilaiseen lainsäädäntöön. Japanin parlamentti hyväksyi tällä viikolla lain, jonka myötä nettikiusaamisesta ei enää välttämättä selviä rangaistuksetta.

Japani voi jo nyt rangaista loukkauksesta enintään 30 päivän vankeusrangaistukseen tai noin 70 euron sakkoon. Tänä kesänä voimaan tuleva rikoslain muutos nostaa mahdollisen vankeusajan vuoteen ja sakon noin 2080 euroon. Lisäksi rikoksen vanhentumisaika nousee nykyisestä vuodesta kolmeen vuoteen.

Oikeusministeriön tiedottajan mukaan Japanin rikoslaki määrittelee rangaistavaksi loukkaukseksi sellaisen tilanteen, kun henkilön yhteiskunnallista asemaa halvennetaan julkisesti, ellei samalla viitata häntä koskeviin erityisiin faktoihin tai tiettyyn toimintaan.

Lakimiehet varoittavat, ettei määritelmä selitä tarpeeksi hyvin, mitkä termit katsotaan rangaistaviksi loukkauksiksi. Myös lain vaikutuksista sananvapauteen ollaan huolissaan.

Laki hyväksyttiinkin vasta kun siihen lisättiin säännös, jonka mukaan lakia täytyy tarkastella uudelleen kolmen vuoden välein. Tarkoituksena on selvittää nimenomaan sen vaikutuksia ilmaisunvapauteen.

Viime vuonna kaksi Kimuraa netissä kiusannutta miestä sai kumpikin noin 63 euron sakon ennen tosi-tv-tähden kuolemaa. Kimuran äiti sanoi, että rangaistukset olivat liian lieviä, ja suurin osa japanilaisista on ollut hänen kanssaan samaa mieltä. Kimura teki itsemurhan vuonna 2020 nettikiusaamisen vuoksi.