Uusimmat

Lenovo sponsoroi nyt myös Inter Milania – Yhteistyö näkyy pelipaidan lisäksi teknologian hyödyntämisessä

13.07.2021 15:41 Muropaketin toimitus

Yhteistyön ytimessä on sponsorisopimus Italian Serie A:n hallitsevan mestarin kanssa. Näkyvin osoitus on Lenovon logo Inter Milanin pelipaidoissa alkaen kaudesta 2021/2022.

Yhteistyö Lenovon ja Inter Milanin kanssa on alkanut jo vuonna 2019. Nyt Lenovo on sopinut aiempaa tiivimmästä yhteistyöstä FC Internazionale Milano -jalkapallojoukkueen kanssa.

Paitojan lisäksi yhteistyötä tehdään myös vähemmän näkyvällä puolella. Datan käyttö, erityisesti arkistoidun tiedon käyttö parin viimeisen kauden ajalta on tehostunut merkittävästi. Uudet palvelinratkaisut ovat Lenovon mukaan vähentäneet käsittelyaikaa jopa neljänneksellä.

Käytössä myös aiempaa enemmän ja laadukkaampaa videomateriaalia valmennuksen tueksi. Tämän myötä niin pelaajat, valmennus ja kuin muukin henkilökunta saa käyttöönsä entistä enemmän tietoa.

Palvelinpuolen tuotteiden lisäksi Inter Milan tulee käyttämään myös muita Lenovon tuotteita. Tiivistyvän yhteistyön myötä käyttöön on tulossa myös esimerkiksi kannettavia, näyttöjä sekä oheislaitteita.

Muropaketin uusimmat