Uusimmat

Lian Li esittelee prototyyppiasteella olevaa koteloa parannusehdotusten toivossa

29.11.2013 19:39 Petrus Laine

Laadukkaista koteloistaan tuttu Lian Li on esitellyt uuden, vielä prototyyppiasteella olevan PC-A51-kotelon. Yhtiö kertoo toivovansa palautetta asiakkailtaan, jotta he voisivat tehdä parannuksia PC-A51-koteloon ennen sen siirtymistä massatuotantoon.

Lian Li kertoo PC-A51:n juurien olevan suositussa PC-A05N-kotelossa, mutta muutoksiakin koteloon on tehty. Ulkoisista muutoksista selkein on yhden 5,25- ja yhden 3,5-tuumaisen paikan jättäminen pois, jolloin PC-A51:ssa on vain yksi ulkoinen 5,25-paikka esimerkiksi optiselle asemalle. Säästyneeseen tilaan Lian Li on mahduttanut viisi 3,5- tai 2,5-tuumaiselle kiintolevylle sopivaa, työkaluvapaata asennuspaikkaa.

Muita uudistuksia ovat esimerkiksi kattoon tehty paikka 240 tai 280 millimetrin jäähdytyskennoille ja kaapelointia helpottava kolme senttiä leveä tila emolevykelkan taakse. Yhteistä PC-A05N:n kanssa on puolestaan kiintolevypaikkojen alapuolelle, kotelon etureunaan sijoitettu virtalähteen paikka.

Tuuletinpaikkoja kotelossa on yhteensä neljä. Kotelon etuosassa on yksi 140 mm tuuletinpaikka, takaosassa yksi 120 mm tuuletinpaikka ja katossa on tilaa kahdelle 120 tai 140 mm tuulettimelle. Näytönohjaimen maksimi sallittu pituus on Lian Lin mukaan 280 mm, virtalähteen 160 mm ja prosessorijäähdyttimen maksimikorkeus puolestaan 175 mm.

Lian Li PC-A51 -kotelon ulkoiset mitat ovat 230 x 393 x 489 millimetriä ja se painaa 5,1 kiloa. Koteloon mahtuu ATX- ja micro-ATX-kokoiset emolevyt. Yhtiön mukaan ainakin ikkunallinen versio kotelosta tulee olemaan musta punaisin yksityiskohdin sekä sisältä että ulkoa, mutta ikkunattoman version värivaihtoehdoista ei ole vielä kerrottu.

VR-Zone, Lian Li seeks customer feedback on the prototype PC-A51 chassis

Lian-Li’s Blog, Prototype: Give us your feedback – PC-A51