Uusimmat

Lontoon poliisi ottaa käyttöön reaaliajassa toimivat kasvojentunnistuskamerat

27.01.2020 15:41 Muropaketin toimitus

Lontoossa ollaan ottamassa käyttöön kasvojentunnistuskameroita. Suuntaus on päinvaistainen kuin Yhdysvaltojen San Fransiscossa.

Poliisi aikoo asentaa lähitulevaisuudessa kaupungin kaduille reaaliajassa toimivia kasvojentunnistuskameroita. Toiveena on tietysti rikollisten kiinnisaaminen.

Poliisin ensisijainen tavoitteena kerrotaan olevan käyttää kameroita väkivaltaisten tai muulla tavalla vaarallisten rikollisten tunnistamiseen. Väitetysti viattomista tallennetut tunnistustiedot tuhotaan ”sekunneissa”. Kameroiden kerrotaan olevan 70-prosenttisen tehokkaita epäiltyjen tunnistamisessa. Poliisin kyselyn mukaan 80 prosenttia kansalaisista kannattaa kameroiden olemassaoloa.

Poliisi kertoi niin ikään, että heidän järjestelmänsä tunnisti vain yhden syyttömän henkilön tuhannesta kameroiden testausvaiheessa. TechSpot julkaisu kuitenkin muistutti, että kasvojentunnistusteknologia on vielä kaukana täydellisestä.

Kerroimme aiemmin, että San Fransiscossa ollaan kieltämässä virkavallalta kasvojentunnistus sen monien lieveilmiöiden vuoksi. Ongelmana ovat olleet muun muassa tunnistusvirheet ja syyttömien henkilöiden joutuminen tekemisiin poliisin kanssa.