Uusimmat

Microsoft aikoo tehdä Edgestä turvallisimman selaimen yrityksille

29.09.2016 13:40 Petrus Laine

Microsoft Edge

Microsoftin Edge-selain ei ole saanut ainakaan toistaiseksi yhtiön sille tavoittelemaa markkinaosuutta. Syitä heikolle menestykselle on epäilemättä monia, eikä selaimen julkaisu ominaisuuksiltaan hyvinkin karsittuna ainakaan edistänyt sen menestystä.

Nyt Microsoft lähtee hakemaan uutta kasvua Edgen markkinaosuudelle yrityspuolelta. Yhtiö on kehittänyt uuden turvaominaisuuden, joka ainakin ajatustasolla kuulostaa paitsi merkittävältä, myös hyvin tervetulleelta. Valitettavasti ainakin näillä näkymin ominaisuus rajoitetaan Windows 10:n Enterprise-versioille, vaikka siitä olisi hyötyä myös kotikäyttäjille.

Uuden turvaominaisuuden virallinen nimi on Windows Defender Application Guard for Microsoft Edge. Ominaisuus virtualisoi Edge-selaimen omaan pieneen hiekkalaatikkoonsa, joka käytännössä estää hyvin tehokkaasti lukuisia erityyppisiä hyökkäyksiä verkkosivuilta. Microsoftin mukaan ominaisuus eroaa kilpailijoiden vastaavista siten, että se hyödyntää nykyraudan tarjoamia mahdollisuuksia rautapohjaiseen hiekkalaatikkoon. Tarkemmin Microsoft ei avaa ominaisuuden takana olevaa teknologiaa. Kun ominaisuus on otettu käyttöön, yrityksen IT-hallinto voi asettaa haluamansa sivustot sallituiksi, jolloin ne avataan perinteisessä Edgessä, ja kaikki muut sivustot aukeavat virtualisoituun versioon, joka estää haittaohjelmia leviämästä selaimesta koneelle. Voit lukea asiasta lisää Microsoftin blogista.