Uusimmat

Microsoft irtisanoo hurjan määrän työntekijöitä

18.01.2023 20:47 Muropaketin toimitus

Microsoft on kertonut irtisanovansa peräti 10 000 työntekijää eli noin viisi prosenttia maailmanlaajuisesta työvoimastaan oman tilikautensa kolmanteen neljännekseen mennessä.

Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadellan mukaan irtisanottavat työntekijät saavat keskimääräistä paremman irtisanomispaketin, johon kuuluu erilaisia etuja. Microsoft pyrkii myös auttamaan irtisanottuja työntekijöitä löytämään uudet työpaikat, ja irtisanottaville henkilöille tiedotetaan asiasta vähintään 60 päivää ennen irtisanomista.

Nadellan mukaan asiakkaat kiihdyttivät digitaalista kulutustaan pandemian aikana, ja nyt kulutusta on vähennetty. Muutenkin kehno taloustilanne on ajanut yrityksiä ja asiakkaita ahdinkoon, johon Microsoftin tulee reagoida.