Uusimmat

Microsoft julkaisi selainten tehonkulutustestin avoimeksi, päivitti tulokset

19.09.2016 16:57 Petrus Laine

Selainten tehonkulutuslukemia

Microsoft julkaisi kesällä testituloksia, joiden mukaan yhtiön Edge-selain on vähäruokaisempi kuin kilpailevat selaimet riippumatta siitä, onko kyseessä yleinen webin käyttö vai videoiden streamaus. Muun muassa Opera älähti Microsoftin testistä, esittäen oman testinsä ja testaustapansa, jonka mukaan Opera olisi vähävirtaisin selain. Kolmansien osapuolten tekemät testit ovat vähissä, mutta ne tuntuvat tukevan Microsoftin kantaa asiaan.

Nyt Microsoft on esittänyt vastauksen kritiikkiin julkaisemalla paitsi uudet, päivitetyt testit, myös itse testirutiinin ja skriptit avoimesti GitHubiin. Päivitetyissä testeissä on mukana sekä aiemmat tulokset Windows 10:n 1511 -versiolla (Marraskuu 2015 -pävitys) että samat testit ajettuna Windows 10:n Anniversary-päivityksellä ja selainten tuoreimmilla versioilla (Firefox-selaimen versio oli ajohetkellä toiseksi uusin johtuen uusimman version epäyhteensopivuudesta käytettyjen työkalujen kanssa).

Microsoftin uusien testien mukaan Edge on edelleen vähävirtaisin selain. Kaikki testissä olleet selaimet paransivat tulostaan huomattavasti Windows 10 Anniversary -päivityksen ja selainpäivitysten myötä, paitsi Firefox, jonka tulos on käytännössä identtinen aiemman kanssa. Testirutiiniin kuului sekä videon streamaamista YouTubesta että muuta yleistä toimintaa, kuten verkkokaupassa ja Facebookissa vierailua sekä Gmail-sähköpostin lukua.

Testit suoritettiin kolmella erillisellä Surface Book -2-in-1-kannettavalla Windows 10 Pro -käyttöjärjestelmän Anniversary-päivityksen koontiversiolla 14393.105. Surface Bookissa oli käytössä Intelin Core i5-6300U -prosessorin integroitu grafiikkaohjain. Edgen versio oli testissä 38.14393.0.0, Chromen 53.0.2785.101m (64-bit), Firefoxin 47.0.1 ja Operan 39.0.2256.71 akunsäästäjällä ryyditettynä. Tarkat tehonkulutuslukemat luettiin Surface Bookiin integroidun Maxim 34407 Power Accumulation -piirin avulla. Voit tutustua testeihin tarkemmin Edgen GitHub-sivuilta löytyvästä artikkelista.