Uusimmat

MSI esitteli uusia mITX-kokoluokan tuotteitaan

25.11.2013 23:34 Ville Suvanto

MSI järjesti viikonlopulla Pekingissä 2013 Beat It! -tapahtuman finaalin, jossa kisattiin Counter-Strike: Global Offensive- ja Defense of the Ancients -pelien parissa. MSI oli käyttänyt tilaisuuden hyväksi ja asettanut esille tuotteitaan, joista TweakTown on poiminut mukaan muutamia mielenkiintoisimpia.

Esillä on mITX-kokoluokan emolevy ja sille pariksi soveltuva näytönohjain, joilla kykenee rakentamaan suorituskykyisen, mutta pienikokoisen tietokoneen. Emolevy on Haswell-prosessoreita tukeva Z87-piirisarjallinen Z87I Gaming AC ja näytönohjain GeForce GTX 760 Gaming ITX. Molemmat tuotteet saapuvat markkinoille joulukuun alussa, mutta valitettavasti niiden hinnoista ei ole toistaiseksi tietoa.

TweakTownin kuvat ovat valitettavan heikkolaatuisia, mutta niiden perusteella emolevystä löytyy yksi PCI Express x16 -liitin erillisnäytönohjaimelle ja kaksi muistiliitintä. Emolevy on jäähdytetty passiivisesti ja siinä on 24-pinnisen ATX-virtaliittimen ohella kahdeksanpinninen lisävirtaliitin. I/O-liitinrivistöstä löytyy WLAN-antenniliittimet. Näytönohjainta jäähdytetään kahden korttipaikan korkuisella coolerilla, jossa on käytössä suurikokoinen tuuletin.

TweakTown, MSI shows off its new mITX ’weapons’ in Beijing