Uusimmat

Myös HTC Vive -virtuaalilasien toimituksissa ongelmia

04.04.2016 13:36 Petrus Laine

HTC Vive

Uutisoimme viime viikolla Oculuksen Rift-virtuaalilasien kärsivän toimitusvaikeuksista. Nyt vuorossa on HTC Vive-virtuaalilaseineen, jolla on Road to VR:n mukaan ollut niin ikään ongelmia saada lähetettyä virtuaalilasinsa kaikille ennakkotilaajille.

HTC:n mukaan yhtiön järjestelmät ovat peruuttaneet automaattisesti joitakin ennakkotilauksia, kun niiden automaattinen veloitus käytetyltä luottokortilta ei ole syystä tai toisesta mennyt läpi. Yhtiö kuitenkin vakuuttaa, että se palauttaa peruutetut tilaukset järjestelmään, eivätkä niiden tekijät menetä paikkaansa lähetysjonossa.

Erinäisten lähteiden mukaan ongelmat keskittyvät HTC:n käyttämän Digital Riverin ja pankkien yhteistyössä, ja joidenkin mukaan ongelmien perimmäinen syy olisi osasta tilaustietoja puuttunut luottokortin 3-numeroinen turvanumero. HTC Viven virallinen Twitter-tili on puolestaan kommentoinut, että pohjimmiltaan ongelma on tilaajien pankissa, ja yhtiö kehottaakin käyttäjiä olemaan yhteydessä pankkiinsa, ja varmistamaan ettei Viven tilaamisesta koituvaa varsin korkeaa veloitusta lähdetä estämään pankin toimesta.