Uusimmat

Näyttöjen kysyntä oli ennätyskorkealla vuonna 2021 – Windows 10 yksi tekijä

12.04.2022 17:17 Muropaketin toimitus

Jon Peddie Researchin markkinatutkimusraportin mukaan vuosi 2021 oli lähihistorian paras vuosi PC-näyttöjen toimituksille. Viime vuonna toimitettiin 143,6 miljoonaa PC-näyttöä, ja aiempi parempi vuosi oli kaukana menneisyydessä, peräti vuonna 2012.

Näyttöjen toimitukset kasvoivat viisi prosenttia vuonna 2021 edelliseen vuoteen verrattuna. Kasvu olisi voinut olla vielä suurempaa, mutta vaisumpi vuoden toinen puolisko laittoi kapuloita rattaisiin. Kysynnän väheneminen näkyi erityisesti kuluttajasegmentissä.

Näyttöjen kovaan kysyntään vuoden ensimmäisellä puoliskolla vaikutti koronapandemian vuoksi tehdyt etätyöt sekä IDC:n arvioiden mukaan myös Windows 10 -käyttöjärjestelmien laaja käyttöönotto yrityksissä. Windows 10:een siirtyminen on vaikuttanut positiivisesti näyttöjen toimituksiin vuodesta 2018 saakka, ja Windows 11 saattaa aiheuttaa vastaavanlaisen ilmiön, mutta mahdollisesti vasta vuoden 2025 tienoilla.

Vuosi 2022 ei näytä hyvältä näyttöjen toimitusten suhteen, sillä IDC arvioi 3,6 prosentin laskua. Laskuun vaikuttaa muun muassa inflaatio sekä Ukrainan ja Venäjän välinen sota ja siitä seuraavat negatiiviset vaikutukset taloudelle.