Oculus Quest -VR-laseista on tulossa uusi versio

10.05.2020 12:22 | Muropaketin toimitus

Huhujen mukaan itsenäisistä VR-laseista, Oculus Questista on tulossa uusi versio. Luvassa on muutamia parannuksia.

Uusi versio saattaa olla kevyempi ja pienempi. Tiettävästi laitteeseen olisi tulossa myös ainakin parempi näyttö. Se toimisi tietojen mukaan 90 tai 120 hertsin virkistystaajuudella 60 hertsin sijaan.

Satsauksen keveyteen ja pienuuteen voi hyvin ymmärtää, sillä Questia on kehujen lisäksi myös haukuttu sen painavuudesta ja isosta koosta. TechSpotin mukaan Questia onkin ollut epämukavaa pitää päässä pitkiä aikoja. Mahdollisesti VR-lasien koko ja paino pienenee 10-15 prosenttia. Laitetta on moitittu myös alitehoisuudesta, mutta siihen ei välttämättä ole vielä ratkaisua uudessa versiossa – ellei sitten julkaisun viivästyminen mahdollista sitäkin.

Laitteen piti tulla markkinoille alun perin jo tänä vuonna. Koronaviruksen aiheuttamat pulmat toimitusketjuihin ovat kuitenkin siirtäneet julkaisua vuoteen 2021.