Uusimmat

Peliguru Sweeney avautuu jälleen peloistaan Microsoftin ja UWP:n viitoittamassa tulevaisuudessa

27.07.2016 19:13 Petrus Laine

Tim SweeneyEpicin Tim Sweeney on jo aiemmin avautunut peloistaan Microsoftia ja sen UWP-alustaa kohtaan. Viime avautumisen jälkeen Sweeney on ehtinyt jo myöntää, ettei hän sillä hetkellä oikeastaan edes tiennyt UWP:sta juurikaan, ja osa hänen oletuksistaan oli jo silloin vääriä. Sweeney esimerkiksi luuli UWP-sovellusten olevan rajoitettu vain Windows Storeen, vaikka todellisuudessa niitä voi asentaa myös muista lähteistä. Tästä huolimatta Sweeney on palannut jälleen aiheeseen, ja maalaa uhkakuvia PC-pelaamisen tulevaisuudesta Microsoftin monopolin alla.

Sweeney kertoi Edge-lehdelle antamassaan haastattelussa omia näkemyksiään ohjelmisto- ja pelipuolen nykymaailmasta ja sen mahdollisesti synkästä tulevaisuudesta. Windows-markkinoilla on käytännössä tällä hetkellä kaksi alustaa, jo pari vuosikymmentä käytetty Win32 ja tuore UWP. Win32:ssa on omat ongelmansa etenkin tietoturvan kannalta, joita UWP-korjaa pyörittämällä ohjelmia hiekkalaatikko-ympäristöissä. Sweeney kuitenkin uskoo, että mikäli Microsoft saa kaikki yritykset UWP-kelkkaan, se tulisi myös sulkemaan UWP:n tämän jälkeen pienin askelin vain Windows Storeen.

Sen jälkeen Sweeneyn painajaiskuvioissa, yhtiö voisi askel askeleelta tuhota maata Win32:n alta, ja esimerkiksi vaikeuttaa Steam-palvelun ja pelien toimintaa. Hän ei usko, että Microsoft yhtäkkiä vain lopettaisi Win32:n tuen, vaan että se vain tehtäisiin pikkuhiljaa huonommaksi. Sweeney menee väitteissään jopa niin pitkälle, että väittää näiden askelien jo alkaneen, ja että Microsoft olisi jo pidemmän aikaa tehnyt Steamin toiminnasta bugisempaa alustamuutoksilla ja käytöstä vaikeampaa käyttäjille. Sweeneyllä ei kuitenkaan ole antaa väitteidensä tueksi mitään esimerkkejä tai muita todisteita. Sweeney vahvisti lehden julkaisun jälkeen myös Twitterin välityksellä seisovansa edelleen aatostensa takana.

Petrus Laine

Muropaketin uusimmat