Uusimmat

Qualcommilta Arm-suorittimia Windows-tietokoneille – tulossa ensi vuoden lopulla

30.04.2022 16:15 Muropaketin toimitus

Qualcommin Nuvia-tiimin johdossa on kolme entistä Applen työntekijää, jotka ovat aiemmin olleet vastuussa iPhonen ja iPadin järjestelmäpiireistä.

Qualcomm osti tammikuussa 2021 1,3 miljardilla eurolla Arm-suorittimien kehittämiseen perehtyneen Nuvian, jolla oli tuolloin kehityksen alla Phoenix-niminen suoritin. Tuolloin kerrottiin, että Phoenix kykenisi tarjoamaan kaksi kertaa tehokkaamman suorituskyvyn vastaavalla tehoalueella kuin x86-suoritin.

Qualcommin Nuvia-kaupat alkavat tuottaa lähitulevaisuudessa konkreettista hyötyä, sillä Qualcommilta on saatavilla vuoden 2022 toisella puoliskolla eri valmistajien Windows on Arm -kannettaviin suorittimia. Markkinoille Qualcommin suorittimilla varustetut kannettavat saapuisivat kuitenkin vasta vuoden 2023 lopulla.

XDA-Developers arvelee, että Qualcommilla on vielä tekemistä muiden valmistajien kuten Applen ja heidän M-sarjan suorittimien etumatkan saavuttamiseksi. Julkaisu näkee kuitenkin Qualcommin saaneen nyt pohjan ja työkalut etumatkan kuromiseksi umpeen.

Nuvia-järjestelmäpiirejä tullaan näkemään myös mobiililaitteissa PC-tietokoneiden lisäksi. Mobiililaitteisiin ne tulisivat arviolta vuonna 2024.

LUE MYÖS: Qualcomm aikoo murtautua PC-markkinoille – pelisuorituskykyäkin tarjoavia Arm-suorittimia tulossa Windows-tietokoneisiin

Muropaketin uusimmat