Uusimmat

Razer uudelleenjulkaisi vasenkätisten oman Naga-pelihiiren

15.08.2020 14:16 Muropaketin toimitus

Menneellä viikolla vietetyn vasekätisyyspäivän kunniaksi Razer julkaisee uudelleen hiirimallin vuodelta 2014.

Erityisesti vasekätisille suunnitellun Naga-pelihiiren valmistus lopetettiin kuusi vuotta sitten liian pienen kysynnän vuoksi. Nyt Razer on kuitenkin päättänyt julkaista MMO-peleihin erityisesti soveltuvan hiiren uudelleen. Hiiren vasenkätisyys määrittyy eritysesti lisänäppäimien sijoittelulla, jotka ovat vasekätisten versiossa hiiren oikeassa kyljessä. Naga-malliin kuuluu yhteensä 19 ohjelmoitavaa painiketta, joista 12 on hiiren kyljen näppäimistössä.

Sisuksien puolesta hiiri on saanut päivityksen nykyaikaan. Anturina on Razerin kustomoitu Razer Focus+ Optical, jonka ensimmäistarkkuus on 20 000 DPI. Myös hiiren pääpainikkeet ovat valmistajan muiden hiirien tapaan Razerille kustomoidut. Hiiri painaa 109 grammaa ja oheisohjelmistona käytetään Razer Synapsea.

Hiiren saatavuuden aikataulusta tai suositushinnasta euroissa ei kerrottu vielä. Dollareissa vasenkätisen mallin suositushinta on 89,99 dollaria (76 euroa valuuttakurssilla).

Muropaketin uusimmat