Uusimmat

Sony esitteli uuden Vision-S 02 -konseptisähköautonsa, joka on täynnä modernia teknologiaa

08.01.2022 11:08 Muropaketin toimitus

Sony on esitellyt CES 2022 -tapahtuman yhteydessä sähköistä Vision-S 02 -konseptiautoaan.

Sony toistaiseksi tunnettu monelta muulta toimialalta, mutta ei autoista. Tilanne voi kuitenkin muuttua, sillä monialayritys esitteli tällä viikolla CES 2022 -messutapahtuman myötä myös autoalan osaamistaan.

Katumaasturista löytyy valmistajan mukaan runsaasti modernia autoteknologiaa. Mukana on runsaasti erilaisia antureita, kuten kameroita ja LiDAR-sensoreita, joiden avulla auto saavuttaa tason 2+ autonomisuuden. Auton sisältä löytyy muun muassa ToF-sensori kuljettajan tunnistamista varten, sekä tuki ele- ja ääniohjaukselle. Auto tukee myös 5G:tä, jonka kautta autoon voidaan tarjota esimerkiksi ohjelmistopäivityksiä.

Sony on testannut autojaan Euroopan teillä jo joulukuusta 2020 saakka. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, millä aikataululla Sonyn autoja on mahdollisesti lupa odottaa markkinoille asti.