Uusimmat

Tietokoneen päivittäjä saattaa päästä koville alennusmyynneille – näytöt ainakin vielä poikkeus

01.10.2022 17:15 Muropaketin toimitus

PC-markkinat kääntyivät laskuun pandemian aiheuttaman kovan kysynnän jälkeen. Näytöillä kuitenkin on edelleen kysyntää.

Näyttöjen menekki kasvoi hiukan tämän vuoden toisella neljänneksellä. Niidenkin kysynnän kuitenkin odotetaan lopulta laskevan.

IDC:n raportin mukaan maailmanlaajuiset näyttötoimitukset kasvoivat 2,7 prosenttia toisella neljänneksellä vuoden 2021 vastaavaan aikaan verrattuna. Kehittyvillä markkinoilla kasvu ylitti 16 prosenttia, mikä vaikutti merkittävästi kokonaiskasvuun.

Eniten hyötynyt yritys oli HP, jonka toimitukset kasvoivat 30,3 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna. Kaikki muut valmistajat näkivät alle 10 prosentin muutoksia.

Lysti ei todennäköisesti jatku, sillä analyytikot raportoivat jo näyttöjen varastomäärien kasvaneen useilla alueilla. Näyttötoimitusten odotetaankin vuositasolla laskevan 3,1 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Vuonna 2023 lasku jatkuisi 4,1 prosentin verran.

Siirtyminen hybridityöhön saattaa vakauttaa markkinat vuoden 2023 loppuun mennessä, joka johtaisi näyttömarkkinoiden lievään elpymiseen.

Tietotekniikan hinnoissa on heikon kysynnän ja pullottavien varastojen vuoksi laskupaineita. Kärsivällinen tietokoneen päivittäjä saattaakin onnistua tekemään löytöjä nykyisessä markkinatilanteessa.