Uusimmat

TikTok jäi kiinni iOS-käyttäjien leikkaa-liimaa-välivaraston nuuskimisesta – yritti selittää asiaa

29.06.2020 19:35 Muropaketin toimitus

TikTok oli suosittu jo ennen koronaviruspandemiaa ja sen suosio on vain noussut epidemian aikana. Sovelluksesta paljastui nyt keskustelua herättänyt asia.

Videoiden jakamiseen keskittynyt palvelu TikTok on pienimuotoisen kohun kourissa. TikTokin huomattiin  tarkastelevan iOS-käyttöjärjestelmän leikkaa-liimaa-välivarastoa jo marraskuussa. Tuolloin TikTok lupasi lopettavansa käytäntönsä muutaman viikon kuluessa, mutta Applen iOS 14 -käyttöjärjestelmän myötä on kuitenkin käynyt ilmi, ettei tietojen tarkastelu ole loppunut.

TikTok ei ole ainoa sovellus, joka on jäänyt kiinni leikepöydän nuuskimisesta. Telegraphin mukaan muita samaa toimintatapaa käyttäviä sovelluksia ovat muun muassa AccuWeather, Overstock, AliExpress, Call of Duty Mobile, Patreon sekä Google News. Nämä sovellukset nuuskivat leikepöytää sekä Android että iOS-käyttöjärjestelmissä.

TikTok puolusti toimintatapaansa tiedottamalla, että se estää roskaviestejä. Kerroimme aiemmin haavoittuvuudesta, joka koskee iOS-laitteiden leikepöytää.