Uusimmat

Trinity pakkaa pc-koneen ja Android-puhelimen samoihin kuoriin

16.04.2017 11:13 Muropaketin toimitus

Joukkorahoituspalveluissa näkee mitä mielikuvituksellisimpia teknologisia innovaatioita. Osasta syntyy vakavasti otettavaa liiketoiminta, osasta heikosti toimivia laitteita ja jotkut projektit ovat huijauksia alusta lähtien. Jenkkiläisen Shane Lewisin Trinity vaikuttaa ainakin esittelyn perusteella mielenkiintoiselta.

Trinityn suhteellisen kompaktin kokoinen paketti pakkaa yhteen ja samaan kaksi erillistä laitetta, Windows-pc:n ja Android-puhelimen. Monista muista hybridiratkaisuista poiketen ne eivät kuitenkaan jaa samaa rautaa, vaan molemmille puolille on esimerkiksi käytössä omat suorittimensa. Käyttöjärjestelmästä toiseen voi siis tarvittaessa vaihdella lennossa.

Lewisin mukaan suunnitteilla on kolme eri mallia. Edullisimmasta löytyy Intel AtomE800 -prosessori ja neljä gigatavua keskusmuistia. Keskiluokkaan prosessori on päivitetty Pentium N3170:ksi ja kalleimmassa muisti on lisäksi päivitetty kahdeksaan gigatavuun. Kaikkien mallien Android-puoli hoituu iMX6-neliydin-ARM-prosessorilla.

Trinityn oma näyttö on 800 x 480 pisteen wvga-kosketusnäyttö, ja kuvan saa ulkoiselle näytölle kahdesta eri hdmi-liitännästä. Niistä toinen välittää sekä Windows- että Android-puolen kuvaa, toinen pelkästään Windowsia. Langattomia yhteyksiä varten käytössä on Bluetooth, WiFi ja LTE.

Halvimmillaan Trinityä tarjotaan Indiegogo-palvelussa 699 dollarin hintaan. Valmiiksi Lewis lupaa pari vuotta kehitteillä olleen laitteensa tämän vuoden joulukuuhun mennessä.

Muropaketin uusimmat