Uusimmat

TSMC aikoo korottaa asiakkaidensa hintoja – vaikuttanevat myös kuluttajahintoihin

14.05.2022 17:17 Muropaketin toimitus

Taiwanilainen piirivalmistaja TSMC tiedotti asiakkailleen, että he odottavat 5-9 prosentin hinnannousua vuonna 2023. DigiTimesin jututtamien taiwanilaisten lähteiden mukaan korotus koskee sekä TSMC:n uusia että vanhempia valmistusprosesseja.

TSMC on Applen, AMD:n, Intelin ja Nvidian merkittävä piiritoimittaja, ja TSMC:n hintojen korotukset heijastunevatkin myös kuluttajahintoihin. Hintojen nousun syitä on monia, joista yksi on maailmanlaajuinen piiripula. DigiTimesin mukaan TSMC:n tuleva hinnankorotus johtuisi rakenteilla olevien tehtaiden viivästymisistä, käyttöönottokustannuksista sekä näistä tekijöistä syntyvästä taloudellisesta paineesta.

TSMC korotti hintoja hieman vuonna 2021, mutta vuonna 2022 korotus oli muikeat 10–20 prosenttia. Piirijätin tammikuussa 2023 voimaan astuva väitetty 5-9 prosentin hintojen korotus on siis kuitenkin maltillisempaan päin, joten kysynnän ja tarjonnan epätasapaino lienee tasoittumassa.

Jotkin alan analyytikot arvelevat, että piiripula saattaa hellittää vuoden 2022 loppuun mennessä. Intelin Pat Gelsinger arveli sen kestävän vuoteen 2023, ja loppuvan vuoteen 2024 mennessä.

LUE MYÖS: Teknologiajätit haluavat varmistaa piiriensä toimitukset – TSMC:lle maksettu etukäteen 3,56 miljardia euroa

LUE MYÖS: Intelin toimitusjohtaja muutti arviotaan – piiripula kestääkin pidempään