Twitter joutuu maksamaan 139 miljoonan euron sakon – hyödyntänyt käyttäjätietoja mainosten kohdentamisessa

27.05.2022 18:12 Muropaketin toimitus

Yhdysvaltain liittovaltion sääntelyviranomaiset ilmoittivat sovintoratkaisusta Twitterin kanssa. Kuumana perunana oli viranomaisten väitteet, että Twitter on hyödyntänyt käyttäjätietoja laittomalla tavalla.

Twitter suostui maksamaan 139,5 miljoonan euron sakon, sillä viranomaiset syyttivät sosiaalisen median jättiä ihmisten henkilötietojen laittomasta käytöstä. Viranomaisten mukaan Twitter hyödynsi kuuden vuoden ajan käyttäjätietoja myydäkseen kohdistettuja mainoksia.

Yhdysvaltain kauppakomissio ja oikeusministeriö ovat väittäneet, että Twitter rikkoi vuonna 2011 viranomaisten kanssa tehtyä sopimusta, jossa yhtiö lupasi olla käyttämättä turvallisuustarkoituksiin kerättyjä tietoja mainosten myymiseen ja kohdentamiseen. Tällaisia tietoja ovat olleet ainakin käyttäjien puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet.

Twitter on vaatinut käyttäjiä antamaan puhelinnumeron ja sähköpostiosoitteen tilien todentamiseksi. Viranomaisten mukaan Twitter hankki käyttäjiltä tietoja turvallisuuden nimissä, mutta päätyi sitten käyttämään tietoja myös kohdistaakseen käyttäjille mainoksia.

Twitter on hyödyntänyt tietoja laittomalla tavalla ainakin syyskuuhun 2019 saakka. Yli 140 miljoonaa Twitter-käyttäjää luovutti ​​henkilökohtaisia ​​tietojaan liittovaltion syyttäjien mukaan.

Asianajaja Stephanie Hinds sanoi, että ”yksityisiä tietojaan jakavilla kuluttajilla on oikeus tietää, käytetäänkö näitä tietoja mainostajien auttamiseksi kohdistamaan mainoksensa asiakkaille”. Twitterin tietosuojavastaava Damien Kieran puolestaan myönsi blogikirjoituksessaan, että käyttäjien henkilökohtaisia ​​tietoja ”on saatettu vahingossa käytetty mainontaan”. Hänen mukaansa Twitter ei enää hyödynnä turvallisuustarkoituksiin kerättyjä tietoja mainosmyynnissään.

LUE MYÖS: Elon Musk spekuloi Twitter-bottien määrän olevan yli 90 prosenttia – saattoi myös rikkoa Twitterin salassapitosopimusta