Uusimmat

Valve esitteli Source 2:n ja Steam Linkin, Steam Controller -ohjainten hinnoittelu julki

04.03.2015 08:10 Petrus Laine

Valve on esitellyt uuden Source 2 -pelimoottorin ja Steam Link -medialaitteen. Steam Linkin tarkemmat tiedot ovat vielä hämärän peitossa, mutta se on tarkoitettu Steam-pelien streamaamiseen tietokoneelta esimerkiksi olohuoneeseen.

Kuvien perusteella pienikokoisessa laitteessa on kolme USB-liitäntää, verkkoliitin, HDMI-liitin ja virtaliitin. Steam Link tukee maksimissaan 1080p-resoluutiota 60 hertsin virkistystaajuudella. Streamaamisen latenssien luvataan olevan pienet. Kun laite liitetään kotiverkkoon, sen kerrotaan tunnistavan automaattisesti kaikki verkossa olevat tietokoneet, joissa Steam on käynnissä.

Steam Link tulee myyntiin marraskuussa. Laitteen virallisilla sivuilla ei ole vielä hinnoittelua, mutta SteamDB:n mukaan se tulee maksamaan 50 dollaria. Myös Steam Controller -peliohjaimen hinnan kerrotaan olevan 50 dollaria.

Source 2:n julkaisua voidaan sanoa hyvällä syyllä pienimuotoiseksi. Pelimoottorista ei kerrottu juuri mitään muuta, kuin että se tulee olemaan ilmainen sisällönluojille ja että se tulee myöhemmin tukemaan myös Khronoksen uutta Vulkan-rajapintaa. Toimituksessa toivotaan, että Valve paljastaa pelimoottorista lisää yksityiskohtia lähitulevaisuudessa.

Valve kertoi myös, että yhtiön virtuaalilasien paikannukseen ja seurantaan tarkoitettu teknologia on koodinimeltään Lighthouse. Lighthousen kustannusten kerrotaan olevan niin pienet, että yhtiö uskoo näkevänsä sen integroituvan tulevaisuudessa osaksi näyttöjä, kuulokkeita, peliohjaimia ja muita lisälaitteita virtuaalitodellisuuskokemuksen parantamiseksi. Valven kerrotaan aikovan lisensoida teknologiansa ilmaiseksi kaikille halukkaille laitevalmistajille.

SteamDB, Source 2 announced, SteamVR, Steam Link and more at GDC