Uusimmat

Valve uskoo edelleen Steam Machine -konseptiinsa, uudet prototyypit GDC-messuilla

13.02.2015 16:55 Petrus Laine

Uutisoimme tammikuun alkupuolella Valven Steam Controller -peliohjaimen olevan lopultakin valmis. Vaikka Steam Controller -uutisen myötä myös Steam Machine -tietokoneita odotetaan vihdoin julkaistavaksi, Origin PC:n toimitusjohtaja Kevin Wasielewski kertoi Steam Machine -termin olevan käytännössä jo mennyttä aikaa.

Origin PC:n toimitusjohtajan pessimismistä välittämättä Valven Doug Lombardi on varmistanut Polygonille yhtiön kumppaneiden tulevan esittelemään tuoreita Steam Machine -prototyyppejä GDC-messuilla maaliskuussa. Aiemmin Steam Machineita ovat luvanneet tuoda 13 eri yritystä, joista osa on julkaissut Steam Machineiksi aikomansa mallit perinteisinä Windows-tietokoneina esimerkiksi Xbox 360 -peliohjaimen Windows-version kera. Steam Machine rakentuu tietokoneesta, joka pyörittää Valven SteamOS -Linux-jakelua ja jonka mukana tulee Steam Controller -peliohjain.

Polygon, Valve is showing the latest Steam Machine devices at GDC 2015