Uusimmat

Windows Thresholdin Tech Preview -esiversio jo syyskuussa?

18.08.2014 16:13 Petrus Laine

Microsoft aikoo julkaista Threshold-koodinimellä varustetun seuraavan Windows-käyttöjärjestelmän ensi keväänä. Useiden lähteiden mukaan todennäköisesti Windows 9 -nimellä julkaistavasta käyttöjärjestelmästä aiotaan julkaista Tech Preview -esiversio jo syyskuun lopulla tai lokakuun alussa.

Microsoft-lähteistään tunnettu ZDNetin Mary Jo Foley kertoo kyenneensä varmistamaan useilta tahoilta, että Tech Preview -esiversio tulee kaikkien halukkaiden saataville. Sen käyttäjien tulee kuitenkin sitoutua kuukausittaisiin käyttöjärjestelmäpäivityksiin, kun käyttöjärjestelmää valmistellaan kevään julkaisua varten.

Windows Threshold tulee vuotojen mukaan tuomaan mukanaan muun muassa uuden Käynnistä-valikon, mahdollisuuden ajaa Modern UI -sovelluksia ikkunassa ja tuen virtuaalityöpöydille. Lisäksi Windows Phonesta tuttu Cortana-avustaja saattaa löytää tiensä Windows Thresholdiin. Poistuvien ominaisuuksien joukossa tulee puolestaan olemaan Oikopolku-valikot työpöydän reunoilta. Niiden toiminnot tultaneen liittämään kuitenkin Modern UI -sovelluksien ikkunoihin.

ZDNet, Microsoft to deliver Windows ’Threshold’ tech preview around late September