Uusimmat

Kolumni: Tarvitaanko elektronisessa urheilussa eri sarjoja miehillä ja naisille

15.07.2013 11:06 Teemu Hiilinen

Vaikka naiset ostavat jo maailmassa 48% kaikista peleistä ja kaikista pelaajista 47 % on naisia, niin elektronisessa urheilussa naispelaajat ovat olleet harvinaisuus jo pitkään. Kansainvälinen elektronisen urheilun liiton päätös järjestää turnauksissaan erilliset sarjat nais- ja miespelaajille on aiheuttanut vakavaa keskustelua siitä, että tarvitaanko elektronisessa urheilussa väkisin luotua sukupuolijakoa.

Kaikki varmasti tietävät, että miehen ja naisen fyysisissä ominaisuuksissa on huomattavia eroavaisuuksia, mutta elektronisessa urheilussa tällä ei pitäisi olla merkittävää eroavaisuutta, esimerkiksi  yleisurheilulajeihin verrattuna. Miesten ja naisten pelaamistavoista on kuitenkin löydetty hyvinkin erilaisia käyttäytymismalleja. Yhdysvalloissa viime vuonna tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että naiset pelaavat pelejä mieluummin konsoleilla tai puhelimella satunnaisesti, kun taas miesten käyttämä yleisin alusta on edelleen PC, jolla pelataan kilpailullisempia pelejä.

Vielä suurempia eroavaisuuksia löytyy väkivaltaisten pelien pelaamisessa. Alle 50 % naisista pelaa väkivaltaisia pelejä, kun vastaava luku miehillä huitelee lähellä 90% tasoa. Suurin osa elektroniseen urheiluun laskettavista peleistä on väkivaltaisia pelejä. Samalla miehet kiertävät kaukaa suurimman osan ns. sosiaalisista peleistä, joita naiset pelaavat huomattavasti enemmän.

Sosiaalisiin peleihin lasketaan tässä tapaukset konsoleilla pelattavat tanssi- sekä laulupelit, joita yleisesti pelataan yhdessä. Miehet ja naiset pelasivat suunnilleen yhtä paljon  vain urheilu-, ajo- sekä seikkailupelejä.

Suurimmat erot löytyvät kuitenkin peleihin käytetyssä ajassa. Pojat aloittavat pelaamisen keskimäärin 6,5-vuotiaina, kun taas tytöt päätyvät pelien pariin vasta kolme vuotta myöhemmin. Viikossa pojat käyttävät pelaamiseen 17,5 tuntia, kun taas tytöt vain 6,5 tuntia. Jännä yksityiskohta nykyajasta voidaan mainita, että pojat katsovat televisiota viikoittain huomattavasti vähemmän kuin tytöt, jotka käyttävät pelaamiselta säästyvää vapaa-aikaa television katselemiseen.

Katselemalla tilastoja voidaan päätellä yksi erittäin hyvä syy sille, miksi miesten ja naisten sarjat tulisi pitää erillään myös elektronisessa urheilussa – massat. Elektronisessa urheilussa, kuten kaikessa urheilussa, pätee suuremman väestöllisen pohjan lait. Tämä tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että aina yhtä huippu-urheilijaa kohden tarvitaan hirveä määrä harrastajia. Tästä syystä pelimaailman huipulla ei ole juuri koskaan nähty todellisia huippunaispelaajia, koska massaa mistä ammentaa heitä ei ole. Luomalla naisille oma sarja saadaan samalla kannustettua naispelaajia yrittämään elektronisen urheilun pelejä sekä tarjottua heille porkkanaa. Kukaan ei nauti ainaisesta häviämisestä.

Tasa-arvollisesti tilanteessa ei ole suurtakaan ongelmaa. Ainoastaan yksi iso turnausjärjestäjä, IeSF, on toistaiseksi tarjonnut naisille oman sarjan. Muut antavat kaikille mahdollisuuden osallistua turnauksiinsa samoilla ehdoilla. IeSF kokee naispelaamisen tukemisen tärkeäksi tavoitteessaan tehdä elektronisesta urheilusta hyväksytty ja tunnustettu urheilulaji.

Naispelaajien määrää elektronisessa urheilussa rajoittaa myös seksistinen pelimaailma, joka on täynnä keskenkasvuisia poikia sekä miehiä, jotka käyttäytyvät pelimaailmassa törkeästi naisia kohtaan. Monet naiseksi tunnustautuneet pelaajat ovat varmasti saaneet kuulla huudon:”TITS OR GTFO!” Tämä huudahdus toki on vielä siellä kesymmästä päästä.

Naispelaajilta kysellään jatkuvasti myös alastonvalokuvia, huoritellaan sekä muuten pilkataan vain sukupuolen johdosta, tavoilla jotka eivät liity pelitaitoihin millään tavalla. Mikäli naispelaajien määrää halutaan kasvattaa pitäisi myös pelaavien miesten ryhdistäytyä.

Elektroninen urheilu on yksi maailman nopeimmin kasvavimmista urheilulajeista. Nyt laaditaan niitä yleisiä sääntöjä, miten pelejä tullaan jatkossa pelaamaan. Mikäli jo alusta asti eriytetään vahvasti sukupuolet pelaamaan eri sarjoissa, emme luultavasti saa niitä enää yhdistettyä tulevaisuudessa. Tästä syystä tuleekin harkita vakavasti riittävätkö edellä mainitut syyt siihen, että tarvitsemme kaksi eri sarjaa.

Haastattelin itse viime vuonna ASSEMBLY Summer 2012 -turnauksessa pelannutta naispelaaja Anna ”Paryu” Permalaa. Haastattelussa Permala kertoo, ettei itse ole juurikaan törmännyt seksistiseen käytökseen pelimaailmassa. Permala pelaa itse taistelupeleihin laskettavia Tekken -pelejä.

 

Lähteet:

Lisää aiheesta

Naispelaajien kokemuksia: ei tytöt osaa pelata, seukataanko, painu keittiöön…

Tytöt tulee ja vie meidän pelit! Frag Dolls!

Yli puolet naispelaajista on joutunut ahdistelluksi